Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
Suomi kohtasi Unkarin MM-karsinnoissa 3. heinäkuuta Helsingissä. Susijengi nappasi voiton itselleen lukemin 85-77. Samalla Susijengi nousi oman karsintalohkonsa ensimmäiseksi ainakin hetkellisesti. G-lohkossa Ranska kohtasi Belgian myös samana iltana ja voitti ottelu lukemin 80-72, joten Suomi ja Ranska ovat jälleen tasoissa.
Ottelun hahmoina olivat Lauri Markkanen sekä Edon Maxhuni. Markkanen viimeisteli pelin 23 pisteellä, kun taas Maxhuni 20 pisteellä. Heidän lisäkseen Elias Valtonen ylsi kaksinumeroisiin lukemiin 11 pisteellä. Jälleen loistavia otteita näytti joukkueessa viime vuonna läpi lyönyt Mustapha Amzil, joka teki kuusi pistettä ja nappasi neljä levypalloa.
Pelissä nähtiin epävarmuutta, ruostetta sekä yleistä sekoilua. Toisella puoliajalla Susijengi kuitenkin ryhdistäytyi ja varmisti voiton Unkarista. Täyteen pakattu Veikkaus Areena pääsi jälleen nauttimaan toisella puoliajalla suomalaistähtien pelistä. Ei ole montaa vuotta, kun Suomen maajoukkueessa saatetaan nähdä enemmän kuin yksi pelaaja Yhdysvaltain maalla.
Samu Adler ja Miikka Muurinen ovat potentiaalisia NBA-pelaajia, vaikka vain Muurisen NBA-tulevaisuus laajalle yleisölle puhutumpi aihe on. Adlerilla on myös mahdollisuudet maailman parhaimpaan liigaan, jos tulevat kaudet Butlerin yliopistossa sujuvat odotetusti.
Suomi kohtaa Ranskan maanataina 6. heinäkuuta ja ottelussa ratkaistaan lohkovoittaja.
LUE MYÖS: Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Kevättapaaminen kokosi maajoukkue- ja All Stars -valmentajat Kisakallioon
- Olivier Nkamhoua päätti kautensa 30 pisteen ilotulitukseen
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta