Slovenialta vahva aloitus kisoille – Puola jäi jalkoihin
Kuva: Juha Tamminen
Koripallon EM-kisojen avausotteluna toimi Helsingissä iltapäivällä pelattu Slovenia-Puola. Slovenian liike ja heittotarkuus olivat yhdeksän pisteen verran Puolaa paremmalla tasolla ja näin se voitti kamppailun lukemin 90-81.
– Ok peli meille. Vastassa oli fyysisempi joukkue ja on vaikeaa silloin, mutta mursimme jään ja toivottavasti jatkamme samalla tavalla, 30 pistettä ottelussa heittänyt Miami Heat -tähti Goran Dragic kommentoi Sportti.comin mukaan.
Dragic kertoi valmistautumisen sujuneen hyvin ja Puolan ominaisuuksien olleen tiedossa.
– Ei ollut yllätyksiä. Valmentajamme tekivät loistavaa työtä valmistettuaan meidät Puolan tärkeimpiä kavereita vastaan. Mitään yllättävää ei ollut. He pelasivat hyvin joukkueena, mutta meidän intensiteettimme oli korkealla. Sitä on todella vaikeaa pitää yllä koko pelin ajan.
Ottelun yksi mielenkiintoisimpia nimiä oli Slovenian maajoukkueeseen siirtynyt amerikkalainen Anthony Randolph. Ottelu oli tämän ensimmäinen Slovenian paidassa.
– Todella kovaa koripalloa. Kaikki pelaajat antavat kaikkensa. On vaikeaa pelata. Jokaisessa joukkueessa on hyviä pelaajia ja kaikki voivat voittaa toisensa, Randolph sanoi.
Randolph oli myös tietoinen lauantain tulevasta vastustajasta.
-Suomi tulee varmasti kovaa peliin kotiyleisönsä edessä. Heillä on paljon hyviä pelaajia. Meidän on pelattava sillä tasolla kuin pitää, Randolph mietti.
– Suomella on apua kotiyleisöstään, mutta sitä varten pelaamme, että kohtaamme haasteita täysillä areenoilla, hän päätti.
Lähde: Sportti.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen MU16-joukkue nimetty kansainväliseen kutsuturnaukseen Unkarissa
- Elsa Lemmilä tehtaili yliopistouransa kärkilukemia
- Sara Bejedi oli jälleen vaikeasti pideltävä
- Awak Kuier hurjasteli Euroliigassa
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Lauri Markkanen yhä sivussa – Utah Jazzille murskatappio
- Lauri Markkanen sairaana – Utah Jazz hävisi
- Elsa Lemmilä keräsi levypalloja NCAA:ssa
- Alexander Madsen avitti Karditsan jatkoon Mestarien liigassa
- Lauri Markkanen kruunattiin jälleen vuoden koripalloilijaksi