Ilari Seppälällä koko ajan enemmän annettavaa

Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 26, on kotimaan parketeilla jo tuttu nimi; onhan hän ehtinyt edustaa pääsarjatasolla jo vuosikymmenen ajan Kouvoja, Bisonsia ja Kataja Basketia sekä juhlinut miesten Suomen mestaruutta kahdesti (Kouvot 2016, Kataja 2017).
Syksyllä Seppälä siirtyi kuitenkin uusiin maisemiin allekirjoitettuaan ammattilaissopimuksen Ranskan Pro B -liigaa edustavan Aix-Mauriennen kanssa. Kauden ensimmäisen kolmen viikon ajan Seppälä vielä mukautui uuteen ympäristöönsä, mutta otti lokakuusta alkaen joukkueensa reilusti reppuselkäänsä. Tätä kirjoittaessa Seppälä on kirjauttanut 13,2 pistettä ja 4,7 syöttöä ottelua kohden.
– Jos pelkästään tilastoja katsoo, ehkä silloin näyttää siltä, että mulla oli vaikeuksia alkukaudella, mutta silloin ei vain heitto tippunut. Valmentajat vaan rohkaisivat ja sanoivat, että hyvä kun heität nyt ohi, että osut sitten loppukaudella. Pari kolme viikkoa siinä meni, kun alkoi taas tuttu tuntuma löytämään, naurahtaa 43,2% tarkkuudella kakkosensa, 36,2% kolmosensa ja 73,5% vapaaheittonsa säkittänyt Seppälä Koripalloliiton verkkosivuilla.
Siirtyminen Ranskaan on saanut kokeneen takamiehen myös muokkaamaan peliään. Liigan pelaajat niin korkeimmalla kuin toiseksi korkeimmallakin sarjatasolla ovat järjestäen äärimmäisen urheilullisia ja fyysisiä. Ei ole harvinaista, että kumpaakin takamiehen paikoilla vuorottelevan Seppälän kimpussa on illasta toiseen pitkäraajainen ja liikkuva kaksimetrinen takamies.
– Pelaajien fyysisyys- ja nopeusominaisuudet ovat ratkaisevasti erilaisia totuttuun nähden. Kyllä siellä on ollut pakko sopeutua ja samalla kehittää omia fyysisiä ominaisuuksiaan, että pystyy pelaamaan vahvuuksillaan. Kroppaa pitää laittaa tosi paljon likoon – se on nimenomaan sitä kansainvälistä pelaamista.
Susijengissä marraskuussa 2017 debyyttinsä tehnyt Seppälä on tähän mennessä kiskonut susipaidan ylleen yhdessätoista miesten maaottelussa, joista seitsemän vuosien 2017-19 MM-karsintaa. Seppälä uskoo, että kokemusten kertyessä hänestä on vuosi vuodelta entistä enemmän apua joukkueelleen.
– Koko ajan tähän menoon on mukautunut paremmin. Kun on omaksunut systeemit ja muutenkin Susijengin tavan, pystyy tulemaan rohkeammin mukaan alusta asti. Koko ajan on enemmän annettavaa.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Ilari Seppälälle jatkoa Saint-Chamondissa
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden mestaruuteen Itävallassa
- Topias Palmi sai tilaisuuden ja peliaikaa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden mestaruuteen Itävallassa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Ilari Seppälälle jatkoa Saint-Chamondissa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä