Merkittävä rajapyykki rikki – ”Taas yksi todiste siitä, että Suomesta on tulossa koripallomaa”

Suomalaisessa koripallossa on rikottu historiallinen rajapyykki, kun 20 000 lisenssin raja ylittyi toukokuussa. Kuluvalla kaudella uusia harrastajia on löytänyt lajin pariin ennätysmäärä.
Lisenssiennätys rikkoutui jo kolmantena vuonna peräkkäin. Kuluvan pelikauden aikana on otettu yli 20 000 lisenssiä, kun viime vuonna ennätys oli yli 19 000 lisenssiä.
Nousua tapahtui kauden aikana tasaisesti kaikissa juniori-ikäluokissa, myös 13-19-vuotiaissa nuorissa, joissa drop out -ilmiö on aiemmin näkynyt vahvemmin. Kaudella 2017-18 käynnistyi myös pyörätuolikoripallon SM-sarja muutaman vuoden tauon jälkeen, mikä näkyi positiivisesti lisenssimäärissä.
Lisenssien kokonaismäärä on noussut yli 4200 lisenssillä sitten vuoden 2014, jolloin Koripalloliitto käynnisti Kesko-yhteistyön ja Pikkusudet-toiminnan. Kaudella 2017-18 Pikkusudet-koriskoulussa liikkui ennätysmäärä lapsia, ja lisenssimäärä kasvoi kaikkein nuorimman ikäluokan kohdalla peräti 641 lisenssillä.
– Lisenssimäärän nousu on selkeä jatke koripallobuumille, ja seurat ovat tehneet erinomaista työtä jalkauttaessaan korishuumaa paikallisesti. Tämä on taas yksi todiste siitä, että Suomesta on tulossa koripallomaa, iloitsee Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara Koripalloliiton sivuilla.
Historiaa tehtiin kauden aikana paitsi lisenssien kokonaismäärässä, myös seuratasolla. Helsingin NMKY rikkoi 1000 lisenssin rajapyykin vuoden 2017 lopulla, ja Tapiolan Honka ylitti saman merkkipaalun tänä keväänä. Viiden suurimman seuran joukossa ovat myös Tampereen Pyrintö, Leppävaaran Pyrintö sekä Puhu Juniorit. Alueittain lisenssimäärät nousivat eniten Eteläisellä ja Läntisellä alueella.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Elina Aarnisalo vaihtaa North Carolinan vahvuuteen
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo hurja määrä lippuja
- Näin voit hankkia liput MM-kisoihin
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”