Suomen 50-vuotiaat naiset mitaleille seniorien MM-kisoissa
Kuva: Juha Tamminen
14. seniorien maailmanmestaruuskisat käytiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla Italian Montecatini Termessä ja kaupungin ympäristössä. Suomi osallistui kilpailuihin viidellä joukkueella. Seuraavat MM-kisat järjestetään Espoossa vuonna 2019.
Suomen 50-vuotiaat naiset onnistuivat kirkastamaan viime kesän EM-kisojen 4. sijan pronssimitaliksi Italian Toscanan Montecatini Termessä ja kaupungin ympäristössä järjestetyissä seniorien maailmanmestaruuskilpailuissa. Kilpailuihin osallistui yhteensä 367 joukkuetta 44 eri maasta viideltä eri mantereelta, mikä tarkoittaa yhteensä noin 4 000 pelaajaa valmentajineen ja huoltajineen.
Suomesta kisoihin osallistui viisi joukkuetta: miesten 70-vuotiaat, naisten 60-vuotiaiden Golden Ladies (entinen Golden Girls), naisten 50-vuotiaiden Flying Finns sekä Täydelliset Naiset Kotkasta, joka osallistui 30- ja 40-vuotiaiden sarjoihin.
50-vuotiaiden naisten joukkue oli hakemassa kirkastusta edellisen kesän Euroopan mestaruuskisojen neljännelle sijalle. Tavoite oli realistinen, sillä joukkue oli vahvistunut neljällä vähintään naisten SM-tasolla pelanneella palloilijalla ja kauden aikana oli harjoiteltu hyvin. Toki 36 joukkueen sarjassa menestyminen vaati, ettei yhtään peli ollut varaa hävitä.
Alkulohkon vastustajat Puerto Rico ja Argentiina kaatuivat helposti. Seuraavassa vaiheessa vastaan tuli parhaalla areenalla kotijoukkue Italia. Sijoituspeleihin mukaan ehti ammattilaisenakin pelannut Anja Suomalainen ja niin ennakkoasetelmia uhmaten Suomi otti joukkueena voiton, mikä avasi suoraan tien välieriin.
Ensimmäisenä vastaan tuli lukuisia mestaruuksia voittanut Latvia. Suomi aloitti hyvin ja vääntäytyi vielä seitsemän minuuttia ennen loppua johtoon, mutta Latvian kokeneet pelurit veivät lopulta voiton. Pronssiottelussa vastaan tuli edellisen vuoden Euroopan mestari Viro. Kahden samantyyppisen joukkueen kohtaamisesta oli odotettavissa tiukka taisto, mutta Suomen Flying Finns vei voiton laajemman rosterin ansiosta ja kirkasti siten sijoituksen MM-pronssiksi.
– Olen voittanut nuorempien sarjoissa MM-kultaa ja hopeaa (viimeisin kymmenen vuotta sitten), mutta arvostan tätä pronssia tosi paljon. Vuosi vuodelta kisat kovenevat, kun mukaan tulee enemmän ja paremmin treenanneita ja taitavampia joukkueita, Eeva Moilanen kommentoi.
70-vuotiaiden miesten joukkue on osallistunut lähes kaikkiin MM- ja EM-kisoihin vuodesta 2000 lähtien. Tällä kertaa kuumuus verotti pelureita niin, että alkulohkossa joukkue hävisi kivikoville Venäjälle ja Australialle, mutta alemmassa loppusarjassa miehet voittivat loput ottelunsa ja sijoitukseksi kirkastui lopulta 13.
60-vuotiaat naiset (Golden Ladies) ovat pitäneet parin vuoden tauon kansainvälisistä kisoista, mutta nyt matkassa oltiin 12 pelaajan voimin. Alkulohkossa Golden Ladies vei voitot Argentiinasta (B) ja Ecuadorista, mutta taipui lopulta 2. tulleelle Slovenialle.
Loppupeleissä Suomi hävisi Argentiinalle (A) ja Brasilialle, joten lopputuloksena oli metalli neljännestä sijasta.
Täydellisten Naisten joukkueet eivät saavuttaneet merkittävää menestystä 30- ja 40-vuotiaiden sarjoissa, mutta kiitettävää on, että he saivat joukkueet kasaan näihin molempiin sarjoihin.
Kansainvälistä senioritoimintaa organisoi International Maxibasketball Federation, FIMBA. Kisaohjelmassa ovat joka toinen vuosi MM- ja joka toinen EM/PanAmerican -kisat. Uutena ohjelmassa on FIMBA World League, joka pelataan keväällä 2018 Matsuessa, Japanissa. Seuraavat MM-kisat 2019 järjestää Tapiolan Honka Espoossa. Edellisen kerran maailmanmestaruuksista kisattiin Suomessa vuonna 1997.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä