Korisliigan pronssia Helsinki Seagullsin paidassa viime keväänä voittanut Susijengin pitkäaikainen luottosentteri Gerald Lee Junior, 29, jatkaa ammattilaisuraansa Israelin pääsarjassa. 208-senttisen Uudenkaupungin Korihaiden kasvatin uusi työnantaja on Maccabi Ashdod, joka on kiinnittänyt Leen vahvuuteensa yksivuotisella sopimuksella.

Ratkaiseva tekijä Leen pelaajasopimuksen taustalla on Maccabi Ashdodin tuore päävalmentaja Brad Greenberg, jonka huomion Lee herätti ensimmäisen kerran jo kaudella 2006-07. Tuolloin Lee urakoi USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa tulokaspelaajana Old Dominionissa.

– Greenberg muisti minut hyvin yliopistoajoiltani, jolloin hän toimi itse Virginia Techin päävalmentajana. Sittemmin tiemme kohtasivat, kun pelasin CSU Ploiestissa Eurocupia Greenbergin valmentamaa Hapoel Jerusalemia vastaan, Lee taustoittaa Koripalloliiton sivuilla.

– Greenberg on seurannut uraani pitkään ja ilmoitti jo varhain kesällä tahtovansa minut joukkueeseensa. Puntaroin joitain saamiani tarjouksia, mutta koin Ashdodin paketin itselleni parhaimmaksi.

Lee lähtee Israeliin uranuurtajana, sillä hän on kautta aikain ensimmäinen suomalaispelaaja maan pääsarjassa. Aiemmin Lee on kunnostautunut ensimmäisenä suomalaisena Romanian ja Montenegron pääsarjoissa.

Tel Avivin kupeessa sijaitsevan Ashdodin rantakaupungin koripallojoukkue sijoittui Israelin pääsarjassa viime kaudella 11. sijalle. Israelin pääsarja oli kuitenkin huipputasainen: puolivälieriin 8. sijalta edennyt joukkue voitti runkosarjan aikana vain kolme ottelua Ashdodia enemmän.

– Maccabi Tel Aviv pelaa vuodesta toiseen Euroliigaa, Hapoel Jerusalem muistuu mieleen erittäin hyvänä Eurocup-joukkueena ja suurin osa Israelin maajoukkuepelaajista pelaa maan pääsarjassa. Tietojeni mukaan kyseessä on erittäin kovatasoinen liiga ja jälleen hieno haaste omalla uralla, arvioi Lee.

Lee oli lähes koko pelikauden 2015-16 sivussa polvivamman johdosta, mutta teki viime kaudella paluun tositoimiin Seagullsin sekä alkukaudella edustamiensa Caja Laboralin ja Le Mansin pelipaidoissa.

– Polven kuntoutukseen käyttämäni kauden aikana tiputin painoa melkein kymmenen kiloa ja voin melkeinpä väittää olevani nyt urani parhaassa kunnossa, hymyilee Susijengin kesän 2017 avausottelussa 21 pistettä Latviaa vastaan mättänyt Lee.

– Israeliin lähdetään menestymään ja johdattamaan Maccabi Ashdod niin pitkälle kuin mahdollista.

Korisliigan kaikkien aikojen pistekuninkaan Gerald Lee Sr.:n poika Gerald Lee Jr. teki ensiesiintymiensä Korisliigassa syksyllä 2004 kasvattajaseuransa Korihaiden edustusjoukkueessa vasta 16 vuoden iässä. Keväällä 2006 Lee palkittiin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana 9,7 pisteen, 4,3 levypallon ja 1,2 syötön ottelukeskiarvoilla pelatun kauden jälkeen.

Suomen juniorimaajoukkueissa Lee ehti pelata 78 ottelua mm. Petteri Koposen, Mikko Koiviston, Vesa Mäkäläisen ja Samuel Haanpään rinnalla 11,9 pisteen ottelukeskiarvolla. Susijengi-debyyttinsä Lee teki kesällä 2006 Tampereella pelatuissa PM-kisoissa, joissa hän urakoi kolme ottelua 6,0 pisteen keskiarvolla.

Vuosina 2006-10 Lee edusti Old Dominion Monarchsia USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa petraten otteitaan vuosi vuodelta. Leen seniorikaudella 2009-10 Old Dominion vei konferenssinsa mestaruuden ja Lee palkittiin konferenssinsa lopputurnauksen arvokkaimpana pelaajana. NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Old Dominion eteni 32 parhaan joukkoon Leen urakoidessa 14,4 pistettä, 4,8 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelussa.

Ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Lee allekirjoitti kesällä 2010 Italian kakkosliigaa (LegaDue) pelanneen Udinen kanssa. Lee viihtyi Italian kakkosliigassa kahden kauden ajan edustaen Udinen lisäksi Verolia.

Kaudeksi 2012-13 Lee siirtyi Montenegroon, missä hän juhli maan mestaruutta KK Buducnost Podgorican kanssa. Adrianmeren liigassa Buducnost päätyi viidennelle sijalle ja Eurocupissa puolivälieriin.

Vuosina 2013-15 Lee viihtyi romanialaisen CSU Asesoft Ploiestin riveissä voittaen kertaalleen Romanian mestaruuden ja kertaalleen Romanian cup-mestaruuden, joiden lisäksi Lee valittiin Romanian All Stars -otteluun. Hyvien otteidensa seurauksena Lee kiinnitettiin kevääksi Espanjan ACB-liigaa pelaavaan Murciaan, missä hän pelasi yhteensä 13 ottelua.

Lee palasi Romaniaan syksyllä 2015, mutta kausi jäi lyhyeen polvivamman johdosta. Viime syksynä Lee piipahti Espanjan liigan ja Euroliigan Caja Laboralissa sekä Ranskan Pro A -liigan Le Mansissa ennen paluutaan Suomeen ja pronssimitalisti Helsinki Seagullsiin, missä hän viimeisteli 13,0 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden.

Susijengin vakiokokoonpanoon Lee on kuulunut kesästä 2009 alkaen. Lee on kuulunut Susijengin arvokisajoukkueisiin vuosien 2011, 2013 ja 2015 EM-kisoissa sekä vuoden 2014 MM-lopputurnauksessa.

Tähän mennessä Lee on pelannut Susijengissä 93 ottelua 9,3 pisteen keskiarvolla.