Edon Maxhunilla edessään iso mahdollisuus
Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni oli vielä EM-kilpailujen jälkeen vailla työpaikkaa, mutta kauaa hänen ei tarvinnut kotonaan pyöritellä peukaloitaan, kun tarpeeksi houkutteleva tarjous tuli.
– Menin EM-kisojen jälkeen kotiin ja olin siellä, kun agentti soitti, että nyt olisi hyvä mahdollisuus. Merlinsillä oli aluksi yksi toinen takamies, mutta he pistivät hänet pihalle ja siinä oli minulle avoin paikka. Koutsi tunsi minut nuorisomaajoukkueista, kun olimme pelanneet Saksaa vastaan, joten hän tiesi minut pitkältä ajalta. Juttelin hänen kanssaan, ja minulla on iso mahdollisuus näyttää isommassa sarjassa sekä hyvä mahdollisuus peliaikaan, kauden ensimmäisissä Bundesliigan peleissä keskimäärin 13,5 minuuttia pelannut, ja yli kuuden pisteen keskiarvolla heittänyt, Maxhuni kertoo Koripalloliiton sivuilla päätymisestään Crailsheimiin.
Seurassa oli suomalaisedustusta jo ennestään, sillä Daniel Herbert jatkaa Tuomas ja Joonas Iisalon sekä Vesa Vertion aloittamaa suomalaisvalmentajien perinnettä Merlinsissä. Herbert toimii päävalmentaja Sebastian Gleimin apuvalmentajana.
– Olin joskus jutellut Danielin kanssa, mutten tuntenut häntä sen erityisemmin etukäteen. Tulimme kuitenkin hyvin juttuun heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Mukavaa, että joukkueessa on joku jonka kanssa voi puhua suomea.
Maxhuni liittyi Merlinsin mukaan vasta aivan kauden alla, joten sopeutumiselle ei jäänyt paljoa aikaa.
– Aika nopeasti alkoivat heti pelit ja tässä on ollut aika paljon asiaa. Olen kuitenkin päässyt paremmin rytmiin mukaan sekä joukkueeseen sisään. Joukkue otti minut heti hyvin vastaan ja on auttanut minua kaikessa mitä olen tarvinnut. Hiljalleen olen alkanut tajuta miten haluamme pelata, joten ihan hyvin on alkanut.
Ammattilaisurallaan aiemmin Espanjan kolmostasolla, Virossa sekä viime kaudella Hollannin ja Belgian yhteissarjaa pelannut Maxhuni on ehtinyt jo muutaman pelin aikana tuta Bundesliigan kovuuden.
– Se on todella kova sarja. Vähän erilainen kuin missä olen aiemmin pelannut. Peli on todella nopeaa ja fyysistä. Etenkin siihen fyysisyyteen on pitänyt tottua. Kun en ole niitä kaikkein fyysisimpiä pelaajia, niin minun on pystyttävä pelaamaan fiksusti. Meillä on joukkueessa kokemusta, mutta myös suhteellisen nuoria ja lupaavia pelaajia. Mielestäni meillä on hyvä tasapaino ja voimme mennä pitkälle, kunhan saamme palaset loksahtamaan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Olivier Nkamhoua päätti kautensa 30 pisteen ilotulitukseen
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Anni Mäkitalo juhli sarjakärjen kaatoa Saksassa