Mestarijoukkue Karhubasket hankki amerikkalaispelaajan Kreikan liigasta
Kuva: Juha Tamminen
Karhubasket täydentää joukkuettaan uudella pelaajalla. Kaksi perättäistä Suomen mestaruutta voittaneeseen joukkueeseen siirtyy Kreikan pääsarjasta 198-senttinen amerikkalaislaituri Lucky Jones.
26-vuotias Jones on jo saapunut Kauhajoelle, ja hänen odotetaan tekevän debyyttinsä Korisliigassa tulevana lauantaina, kun Karhubasket kohtaa vieraskentällä Lahti Basketballin.
Jones pelasi yliopistokoripalloa NCAA:n I-tasolla Robert Morrisin joukkueessa 2011–2015. Ammattiurallaan hän on ehtinyt pelata Belgiassa, Ranskassa, Kreikassa ja Saksassa.
– Haimme hyvää puolustuspään pelaajaa, joka pystyy olemaan hyökkäyksessä tehokas ilman, että tarvitsee paljon palloa käsiinsä. Yritimme saada Luckyn meille jo kuukausi sitten, kun saimme kuulla, että hän on lähdössä Saksan Bayreuthista. Silloin hän oli kuitenkin jo ehtinyt tehdä sopimuksen Kreikkaan.
– Pian pelaajan agentti otti meihin uudelleen yhteyttä ja kysyi olemmeko vielä kiinnostuneita, koska tilanne Kreikan joukkueessa on sekava. Sen jälkeen olemme noin kolmen viikon ajan neuvotelleet sopimuksen purusta, ja lopulta Lucky päästettiin lähtemään, Kauhajoen päävalmentaja Janne Koskimies kertoi.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Tuukka Kotti jatkaa upeaa uraansa
- Susijengin kisajoukkue valittu
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Susijengi tositoimissa! Näin näet Belgia-Suomi-ottelun ilmaiseksi
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Kommentti: Tästä miehestä kuullaan vielä paljon
- Korisliigan sarjaohjelma vahvistettu
- Kouvot kunnioitti Ville Kaunistoa sekä paitaseremonialla että kotivoitolla
- MU15-maajoukkue leirille Kisakallioon