Kommentti: Tästä miehestä kuullaan vielä paljon
Kuva: Juha Tamminen
Susijengi.comin erikoishaastattelussa esiintynyt Juho Nenonen kuuluu Suomen mielenkiintoisimpien aktiiviurheilijoiden joukkoon. Tietysti hänen tarinansa, myöhäinen nousu miesten maajoukkuetasolla ja tien raivaaminen Argentiinassa, ovat jo kiintoisia sinällään, mutta myös parkettien ulkopuolella tapahtuu. Nuoresta iästään huolimatta ”Neponen” jo vahvasti sisällä pelin jälkeisessä elämässä – maisterin paperit ovat taskussa, mies on vetänyt urheilujohtamisen luentoja yliopistotasolla, yrityselämä kiinnostaa laajasti ja on jo alkamassa – mies on saanut paljon jo nyt aikaan. Kuvaavaa on, että jo nyt Juho Nenosen näkemykset kiinnostavat Suomen kovimpia urheilubisnesosaajia, toki vielä tässä vaiheessa niin päin, että Nenonen kuuntelee ja oppii.
Vielä tulevat vuodet hän ilahduttaa faneja koripallokentällä tinkimättömällä, ammattimaisella asenteellaan. Jos hänet valitaan mukaan Susijengiin kotikisoihin, on selvää, että Nenonen on yksi vahvimpia ”team playereita” ja hengennostattajia. Sellaiseksi hän on noussut jo Salossakin, jossa hän ei kuitenkaan ole ajallisesti niin kauhean kauaa vaikuttanut.
Mitä sitten tulevaisuus tuo tullessaan? Kuka tietää, jotain isoa todennäköisesti. Nenonen voi valita vaikkapa korisliiton puheenjohtaja Antti Zittingin tien ja tehdä vahvan sekä menestyksekkään uran yrittäjänä. Tai nousta huippukonsultiksi, kuten toinen taustaltaan espoolaiskoripalloilija Marcus Herold. Tai jotain ihan muuta. Urheilun kannalta olisi tietysti parasta, että Nenosen kaltaiset kaverit jäisivät tekemään uraansa nimenomaan urheilun parissa. Mieluusti siten, että urheilu on ammatti, ei niinkään järjestötoiminta, vaikka esimerkiksi Zitting on silläkin saralla onnistunut hyvin. Juho Nenosen toivoisi olevan samalla polulla kuin vaikkapa Aki Riihilahti, joka myös teki opintonsa pelaajauransa aikana, solmi kontakteja ulkomaille, oli jatkuvasti kiinnostunut urheilusta myös liiketoimintana ja myös hän ”pelasi” itsensä tilanteeseen, jossa uran päättymisen jälkeen oli paljon – ja vain hyviä – vaihtoehtoja. Vaikuttaa vahvasti siltä, että Nenosella tulee myös olemaan uran päättymisen jälkeen paljon vaihtoehtoja, hyviä sellaisia. Urheilun kannalta olisi todella hienoa, jos näistä vaihtoehdoista juuri sporttibisnes tulisi valikoiduksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Tuukka Kotti jatkaa upeaa uraansa
- Susijengin kisajoukkue valittu
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Anissa Poundsin heittokäsi kuumana
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Kommentti: Tästä miehestä kuullaan vielä paljon
- Korisliigan sarjaohjelma vahvistettu
- Kotikisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue kerääntyy pian Kisakallioon
- Kouvot kunnioitti Ville Kaunistoa sekä paitaseremonialla että kotivoitolla