Karhu tasasi Korisliigan välierän otteluvoitot Kauhajoella

Kauhajoen Karhu tasoitti Korisliigan lauantai-illan välieräkamppailussa otteluvoitot Salon Vilpasta vastaan. Avausjakson puolivälin jälkeen johtoaseman ottanut Karhu piti asemansa päätössummeriin asti, matkaten lopulta vakuuttavaan 82-73 (39-34) –kotivoittoon.
Karhun ja Vilppaan välisessä ottelussa nähtiin vain kaksi johtoaseman muutosta ja tasatilanteitakin vain kolme. Karhun vahva ote tapahtumien kulusta piti aina avausjakson puolivälin 9-9 –tilanteesta päätössummeriin asti.
Jatkuvasti askeleen vierasjoukkuetta edellä ollut Karhu toimitti voittotaistelun kannalta ratkaisevan iskun päätösjakson puolivälin tienoilla. Juho Nenosen tuotua kolmosellaan Vilppaan neljän pisteen iskuetäisyydelle isännistä, nakutti Karhu vajaassa kolmessa minuutissa takamies Tate Unruhin johdolla 11-3 –runin, venyttäen kotijohdon numeroihin 75-63, kun pelikellossa oli jäljellä vain vajaat viisi minuuttia.
Suurin ero joukkueiden välillä tuli lauantaina kolmen pisteen viivan takaa. Karhun hyökkäyksen pakottaessa Vilppaan puolustuksen jatkuvasti vahvoihin apuasemiin, aukesi isännille paikkoja potkia palloa vapaille heittäjille bonuskaaren taakse, josta Karhu pussitti yrityksensä peräti 52% tarkkuudella (15/29). Karhu keräsi lopulta kolmen pisteen heitoillaan 24 pistettä vierailijoita enemmän (45-21).
– Johdat peliä 37 minuuttia, niin silloin asioita on tehty oikein. Hienoa oli myös nähdä, että hoidimme lopun hyvin, johtaessamme ottelua 10 pisteellä, Karhu-luotsi Sami Toiviainen hehkutti.
– Molemmat olivat tehneet pieniä viilauksia omaan pelaamiseensa. Pelit ovat nyt 2-2 ja kohti seuraavaa ottelua mennään.
Karhun riveistä korisukkaa ahkerimmin heiluttivat takamies Unruh (18) sekä laituri Austin Hollins (18/5/5 syöttöä/2 riistoa). Kaksinumeroiset pistelukemat heittivät myös sentteri DeVaughn Washington (16/9) ja monitoimimies Juho Lehtoranta (11/7/3 syöttöä).
Vilppaan riveistä vaikeassa ottelussa vain Okko Järvi (12) ja laituri Desmond Williams (10/5) heittivät tiensä kaksinumeroisiin pistelukemiin.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Suomalaiskaksikko pääsi pokaalin nostoon
- Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Saksan mestareissa
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Lassi Tuovi apuvalmentajaksi Euroliiga-joukkue Virtus Bolognaan
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Saksan mestareissa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin