Keväällä 2018 suomalainen koripallokansa sai iloisia uutisia, kun yksi Sudenpentujen lupaavimmista pelaajista siirtyi kovamaineiseen Atlantic 10 -konferenssiin ja Richmondin yliopistoon.

Kuluneella kaudella NCAA:ssa suuri osa suomalaistulokkaista ovat saaneet säästeliäästi minuutteja, mutta Andre Gustavson on kuulunut siihen ryhmään, joka on murtautunut kauden edetessä rotaatiopelaajaksi.

– Alku oli vähän vaikeaa. Kesti hetken tottua tähän elämäntyyliin, kieleen ja ympäristöön. Nyt on lähtenyt sujumaan sekä kentällä että sen ulkopuolella, Gustavson kertoo Koripalloliiton sivuilla.

Gustavsonilla kävi onni onnettomuudessa marraskuussa, kun ensin Richmondin aloittava kolmospaikan pelaaja loukkaantui koko loppukaudeksi ja samaan aikaan aloittava pelinrakentaja oli sivussa pari peliä putkeen. Näin 192-senttiselle linkkuveitselle avautui ensimmäisen kerran paikka viisikossa.

– Ensimmäisessä kunnon minuuttien pelissä kesti hetken, että löysi pelirytmin. Se näyttää katoavan, kun pelaa irtonaisia minuutteja.

Vuodenvaihteen jälkeen Atlantic 10 -konferenssiotteluissa Gustavson on murtautunut lopullisesti Richmondin aloitusviisikkoon, mikä on harvinaista tulokkaalle. Puhumattakaan eurooppalaisesta tulokkaasta.

– Kyllä se on tosi isoa kunnia ja osoittaa, että valmentaja luottaa.

Tasaisesti yli viisi tuhatta katsojaa kotiareenalleen Robins Centeriin keräävän Richmondin otteluista erityisesti Gustavsonin mieleen on jäänyt ottelu Wake Forestia vastaan, jossa hän heitti viisi pistettä penkiltä 6076 silmäparin edessä.

– Onhan nuo kotipelit mahtavia. Wake Forestia vastaan halli oli aivan täysi. Kun vielä voitettiin se, niin tuli aika mahtava fiilis.

Gustavson lähti Atlantin taakse jo perinteiseksi noussutta pääkaupunkiseudun reittiä. Kasvattajaseuransa Wartti Basketin kautta Gustavson pelasi yhden kauden Malmin Super-Koriksessa, kunnes tie vei HBA-Märskyyn.

Sudenpentujen paidassa Gustavson kulki EM-kilpailusta toiseen ja maajoukkueuran tähänastinen kohokohta on 17-vuotiaiden MM-kisat Espanjassa vuonna 2016. Jo siellä Gustavson on kylvänyt mainetta monipuolisena pelaajana, jonka erityinen syömähammas on puolustuspeli.

– Täällä Richmondista he odottavat minulta hyvää yleispelaamista ja päätöksentekoa. Puolustuspäässä olen yleensä se, joka puolustaa vastustajan parasta pelaajaa. Hyökkäyksessä he haluavat minun ottavan kaikki vapaat heitot ja kannustavat olemaan enemmän aggressiivinen hyökkäyspäässä.

Atlantic 10 -konferenssissa Richmondin kausi on tähän mennessä ollut vaikea. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Spiders katkaisi neljään otteluun venyneen tappioputkensa 84-81-vierasvoitolla Saint Louisista. Richmondin rekordi on nyt kaksi voittoa ja kuusi tappiota.

– Odotus on aina, että lähdetään voittamaan pelejä. Meillä on nuori joukkue, mutta se ei ole tekosyy, ettei pystytä voittamaan vaikeampiakin vastustajia.

Yhdysvaltalainen koripallokulttuuri eroaa yhdellä suurella tavalla suomalaisesta. Voittaminen ja kilpailu on kaiken alku ja loppu.

– Se on kuin laki täällä, että aina pitää voittaa oma tilanne. Muut joukkueet myös pelaavat yksin, mutta meidän pelityyli on enemmän eurooppalainen. Meillä pallo liikkuu enemmän, kun taas muissa kouluissa se on vahvasti 1-1-pelaamista.

Richmond ja Gustavson pelaavat seuraavan kerran lauantain ja sunnuntain välisenä yönä La Sallea vastaan.