Suomen 16-vuotiaille tytöille komea voitto

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa Suomi nappasi ensimmäisessä ottelussaan voiton Unkarista 63-70 (40-39). Unkari on aikaisemmin kesällä järjestettyjen Euroopan nuorten olympiafestivaalien hopeamitalisti.
Läpi ensimmäisen puoliajan Sudenpennuilla oli vaikeuksia puolustuksensa kanssa, mutta mainio hyökkäyspelaaminen Kati Ollilaisen ja Henna Sandvikin johdolla piti Suomen pelissä mukana.
Puoliajalla Sudenpennut teroitti puolustushampaansa ja piti Unkarin vain viidessä pisteessä läpi kolmannen neljänneksen. Unkarin loppupyristely tuli päätökseen viimeistään päätösminuutilla, kun Sandvik upotti kulmasta kolmosen virheen kera tilanteeseen 59-68.
– Ennen peliä jo puhuttiin, että mitä pidemmällä peli menee ja olemme mukana, niin sitä enemmän vastustajalla alkaa puntti tutisemaan. Viimeisen vartin oli aika luottavainen olo, että homma hoidetaan. Kaikki merkit viittasivat siihen, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Suomen ykkösvitjan muodosti Ollilainen (20/14/6 syöttöä) ja Sandvik (23/11), joiden lisäksi Juliana Haddad (5/8/3 syöttöä) toi penkiltä energiaa ja tunnetta parketille. Räikkä kuitenkin muistutti, että jokainen joukkueesta kantoi kortensa kekoon.
– Kaikki toi jotain kentälle jotain. Oli se sitten pisteitä, puolustusta tai irtopalloja. Ja ennen kaikkea voi olla ylpeä, että aivan sama pelasiko kolme vai kolmekymmentä minuuttia, niin kehonkieli läpi pelin oli aivan huikea.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”