Lauri Markkanen ei huolestunut: ”Minulta ei puutu itseluottamusta”

Chicago Bullsin Lauri Markkasen heitto oli pahasti hukassa ensimmäisessä harjoituspelissä, mutta viime yönä suomalaispeluri upotti kovalla prosentilla heittonsa sisään voitokkaassa Cavaliers-ottelussa.
12 pelitilanneyrityksestä seitsemän meni koriin. Kolmoset upposivat 4/7. Pisteitä kertyi komeat 18.
– Kuten sanoin viimeksi, minulta ei puutu itseluottamusta. Onnistuin ensin kerran ja tuntui hyvältä, Markkanen kertoi mediatilaisuudessa ottelun jälkeen.
Bullsin valmennusjohto tietää Markkasen vahvuudet ja vaikka edellisessä pelissä ei heitto uponnut, on valmennus rohkaissut Markkasta yrittämään aina tilaisuuden tullen.
– Keskityimme saamaan jokaisen heiton tasapainoiseksi. Se on oikeastaan kaikkein tärkeintä, Markkanen totesi.
Chicagolla on ohjelmassaan vielä yksi harjoitusottelu ennen runkosarjan ensimmäistä peliään ensi viikolla. Bulls kohtaa Toronton kotonaan perjantai-iltana paikallista aikaa. Toronto on myös Bullsin avausvastustaja ensi viikolla käynnistyvässä NBA:ssa. Silloin tosin pelataan Kanadan maaperällä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskussa Italiassa
- Alex Murphy voitokas Espanjan suomalaiskohtaamisessa
- Lauri Markkasen huippuesitys ei riittänyt voittoon
- Susiladiesin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskussa Italiassa
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Lauri Markkasen huippuesitys ei riittänyt voittoon
- Lauri Markkasen Utah Jazz voitokkaana
- Susiladiesin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan