Koponen jäi vähälle peliajalle – ”Pitää vain vakuuttaa treeneissä”

Petteri Koposen Barcelona voitti perjantaina Espanjan kauden avausottelussaan Baskonian 87-82. Suomalaispelurin henkilökohtainen panos jäi kuitenkin vaisuksi.
Suomalaisässä pääsi Baskonia-ottelussa uuden päävalmentajan Sito Alonson avausviisikkoon, mutta koska pallo ei ensimmäisten minuuttien aikana tippunut koriin, istui Koponen käytännössä lähes koko ottelun loppuajan penkillä.
Suomalaisen kokonaispeliaika oli 10.13, jona aikana hän ehti heittää kaksi kolmosta ja yhden tavallisen pelitilanneheiton – kaikki ohi. Näin suomalaisen liigan avausottelun pistesaldoksi jäi puhdas nolla.
– Meillä on uusi valmentaja. En tiedä, mikä siinä oli. Aloitin pelin ja sen jälkeen ei paljon pelattukaan. Vähän lopussa pääsin vielä kentälle. Tärkeää oli kuitenkin, että voitettiin, Koponen kommentoi Iltalehdelle.
Suomalainen saapui Barcelonaan viime vuonna päävalmentaja Georgios Bartzokasin täsmähankintana. Kreikkalainen sai kuitenkin mennä surkean kauden jälkeen. Nyt Koposen mielestä on täysin eri ääni kellossa.
– On ainakin erilainen. Paljon kuvioita, paljon erilaisia settejä ja taktiikoita. Viime vuonna tuntui, ettei ollut mitään taktiikkaa. Eli vähän nollasta sataan, Koponen kuvailee Alonson tyyliä.
– Onhan minulla yhä tuo käsivaiva, joka oli jo EM-kisoissa. Sen kanssa menee varmaan jouluun asti. Mutta olen kyllä sanonut valmentajalle, että pystyn pelaamaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Taru Tuukkanen ja Lassi Nikkarinen valittiin Korisliigan Vuoden pelaajiksi
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Susijengillä mielenkiitoinen arpa MM-karsinnoissa
- Roosa Lehtoranta suuntaa katseensa kesään Susiladiesin kanssa
- Susijengillä jännittävä päivä tiistaina
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan