Vilpas voitokas – maajoukkuepelaajat huilasivat
Kuva: Getty Images
Salon Vilppaan neljäs treenipelivoitto irtosi tiukan taiston jälkeen Hanhivaara-turnauksen päätöspelissä, jossa BC Nokia kaatui 98-97.
Vilppaan voiton arvoa nosti se, että maajoukkuetrio Teemu Rannikko-Mikko Koivisto-Matias Ojala seurasi pelin siviilit päällä.
Päävalmentaja Joonas Iisalo oli tyytyväinen viikonlopun antiin.
– Todella paljon positiivista jäi käteen turnauksesta. Saimme pari hyvää 5 vs 5 treeniä alle torstaina ja perjantaina ja ne näkyivät erityisesti hyökkäyspäässä viikonloppuna. Jo nyt voi sanoa, että meillä on selkeästi enemmän optioita ja tulivoimaa tällä kaudella kuin viime kaudella. Olemme myös atleettisempi ja isompi joukkue, joten olen toiveikas että se realisoituu pian myös puolustuspäässä. Kivointa on kuitenkin valmentajana nähdä hieno fiilis joukkueessa. Tehdään kovaa duunia joukkueen eteen, mutta hyvällä energialla ja positiivisuudella. Nyt meillä on 10 päivää aikaa laittaa peli sellaiseen kuosiin, että pystymme aloittamaan runkosarjan. Ottelutahti on tiivis ekasta pelistä lähtien, joten ajamme joitakin uusia asioita sisään tänä aikana ja sitten seuraavaksi maajoukkuetauolla. Erityisesti oman puolustuksen tiivistäminen, erilaisia puolustuksia vastaan hyökkääminen ja erikoistilanteet tulevat listalta mieleen nyt, pohtii Iisalo Vilppaan kotisivuilla.
Lähde: Vilppaan kotisivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elsa Lemmilä liekeissä NCAA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui Unkarin turnauksen finaalissa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa voittokulkuaan
- Lauri Markkanen taas poissa pelistä
- Miro Little vahvassa syöttövireessä NCAA:ssa
- Lauri Markkaselle 18 pinnaa tappio-ottelussa
- Edon Maxhuni loisti Gravelines-Dunkerquen voitossa
- Sasu Salin pääsi juhlimaan Copa Españan voittoa
- Tuttua tarinaa Lauri Markkasesta
- Suomen MU16-joukkue nimetty kansainväliseen kutsuturnaukseen Unkarissa