Ulkomaanpykälä käytettiin – naisten maajoukkuepelaaja siirtyy Korisliigasta Saksaan
Kuva: Juha Tamminen
Suomen naisten koripallomaajoukkueen eli Naarassusien Camilla Grönberg, 23, on tehnyt sopimuksen Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan Bad Homburgin kanssa. 179-senttinen Grönberg teki kesäkuussa sopimuksen Hyvinkään Pontevan kanssa, mutta päätti käyttää sopimuksessa olleen ulkomaanpykälän.
Naantalin Koripalloilijoiden kasvatti on pelannut urallaan kokonaisuudessaan neljä kautta Naisten Korisliigaa, joista ensimmäisen Turun Riennossa, kaksi Äänekosken Huimassa ja viimeisimmän Catz Lappeenrannassa.
Kahdeksan naisten ottelua naisten maajoukkueessa pelannut Grönberg tehtaili edelliskautena Catzille keskimäärin 6,5 pistettä ja 2,0 levypalloa ottelua kohden. Ensimmäisellä Naisten Korisliiga -kaudellaan Grönberg valittiin vuoden tulokkaaksi ja toisella vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi.
– Odotan innolla Saksassa pelaamista ja usko sopeutuvani joukkueeseen hyvin. Omat tavoitteeni on auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla ja kehittää omaa pelaamistani monipuolisempaan suuntaan. Lisäksi ulkomailla pelatessa voi tulevaisuudessa avautua uusia mahdollisuuksia ehkä helpommin, Grönberg kommentoi.
– Suuri kiitos HyPon organisaatiolle tästä mahdollisuudesta. Bad Homburgissa etsittiin kaltaistani pelaajaa ja seuran sekä joukkueen toiminta vaikutti minulle tällä hetkellä sopivalta. Uskon tämän olevan sopiva askel ulkomailla pelaamiseen.
– Camilla on erittäin urheilullinen, kovan luokan heittäjä ja myös pelipaikalleen isokokoinen. Camillalla on kaikki mahdollisuudet nousta todella merkittäväksi pelaajaksi maajoukkueessa ja olen iloinen tästä rohkeasta askeleesta, Naarassusien päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Edon Maxhuni isossa roolissa entistä seuraansa vastaan
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Awak Kuierin kaulaan hopeinen mitali Turkissa
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesille tappio
- Lauri Markkasen Utah Jazzilla edessä NBA-kauden viimeinen puristus
- NBA:n ”suomalaisseuroilla” hankalaa
- Touko Tainamo läpimurron kynnyksellä: ”Hyviä kokemuksia olla mukana”
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Susijengin pelaajat taas vahvasti esillä Euroopassa
- Miikka Muurinen tekee paluun – parketti täynnä NBA-superlupauksia
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Susijengin pelaajat taas vahvasti esillä Euroopassa
- Utah Jazzin poissaolijoiden lista tutun turhauttavaa luettavaa