Tuukka Kotti ykkösenä kaikkien aikojen pelitilastossa
Kuva: Getty Images
Tuukka Kotti kasvatti kaulaansa kaikkien aikojen eniten miesten maaotteluita pelanneena pelaajana kesän 2019 aikana ja Shawn Huff nousi vain kahden pelin päähän 200 maaottelun haamurajasta.
Listan keskivaiheilla Mikko Koivisto ohitti Antti Nikkilän ja kohosi Kalevi Sarkalahden kanssa tasoihin.
Elokuussa 2000 ensimmäisen kerran susipaidan ylleen vetänyt Kotti pelasi kesän neljästä maaottelusta kolme ja on nyt uurastanut urallaan uskomattomat 223 miesten maaottelua. Maaottelupisteiden listalla Kotti pysyy tukevasti 12. sijalla viimeisteltyään Susijengi-urallaan 1625 pistettä.
Miesten maajoukkuehistorian toinenkin 200 maaottelun haamuraja on lähellä, sillä kapteeni Shawn Huff kohosi 198 pelattuun maaotteluun vedettyään Susijengin asun ylle kesän aikana neljä kertaa. Pistetilastossa Huff pysyi paikallaan 10. sijalla ja on nyt kerännyt 17-vuotisen maajoukkuetaipaleensa aikana 1682 pistettä.
Heinäkuussa 2008 ensimmäisen kerran Susijengin paidassa esiintynyt Mikko Koivisto ohitti pelattujen maaotteluiden listalla Antti Nikkilän ja kohosi Kalevi ”Monni” Sarkalahden kanssa tasoihin 13. sijalle. Koivistolla ja Sarkalahdella on kummallakin pelattuna 143 miesten maaottelua.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen teki paluun tositoimiin – Utah Jazz hävisi
- Koripallon EM-kotikisat toivat Tampereelle 55 miljoonaa euroa
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Lauri Markkanen loisti – Utah haki niukan vierasvoiton Memphisissä