Tuovin ja Murphyn Strabourgille taas niukka tappio

Lassi Tuovin ja Erik Murphyn SIG Strasbourg koki toistamiseen niukan välierätappion ASVEL Lyon-Villeurbannelle Ranskan ProA-liigassa. Ensimmäinen välierä päättyi ASVEL:n kahden pisteen voittoon ja torstai-iltana ASVEL juhli 74-73 (44-30)-voittoa.
Strasbourgilla oli ottelun alussa isännän otteet ja aloitti pelin heti 7-0-jaksolla sekä hallitsi ensimmäisen neljänneksen tapahtumia ollen hivenen niskan päällä koko ajan. Toisella neljänneksellä Strasbourgin johto kävi parhaimmillaan 14 pisteessä, joka oli myös tauolla joukkueiden ero.
Kolmannella neljänneksellä ASVEL onnistui kuroa jakson päätteeksi eron kolmeen. Päätösneljänneksestä muodostui trilleri, joka ratkesi Strasbourgin viimeiseen hyökkäykseen. AJ Slaughterin heitto meni ohi, mutta hyökkäyslevypallossa oli kolme Strasbourgin pelaajaa, jotka pääsivät vuorollaan kokeilemaan tippausta sisään, mutta tällä kertaa pallo pyörähti korirenkaasta ulos.
Murphy kuului jälleen Strasbourgin aloitusviisikkoon ja merkkautti tilastosarakkeisiin 15 minuutissa kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja yhden syötön.
ASVEL johtaa ottelusarjaa nyt 2-0. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa. Seuraava ottelu pelataan ASVEL:n kotikentällä sunnuntaina.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Näin voit hankkia liput MM-kisoihin
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”