Tuore ennakko paljasti: Näissä asioissa Markkasella on kehitettävää

Suomen kuumin koripallolupaus Lauri Markkanen aloittaa viikon päästä tulokaskautensa Yhdysvaltojen yliopistoliiga NCAA:ssa. Edessä on vielä sunnuntaina yksi harjoitusottelu ennen tositoimien alkua.
Nyt seuran kotisivuilla on julkaistu ennakko, jossa tutustutaan Markkaseen tarkemmin. Vahvuuksien lisäksi tarkastelussa olivat myös 19-vuotiaan suomalaislaiturin heikkoudet.
– Tulokaspelaajan heikkouksia ovat ruumiinrakenne, post-tilanteet ja syöttäminen. Markkanen tarvitse isokokoisuudestaan huolimatta lisää massaa pärjätäkseen vahvempia hyökkääjiä ja senttereitä vastaan. Suomalaislupaus ei ole myöskään osoittanut osaavansa syöttää hyvin paineen keskellä, esimerkiksi tuplavartioinnin tai trapin alla, ennakossa kirjoitetaan.
Kotisivuilla nostetaan myös esiin Markkasen mahdolliset ongelmat pohjoisamerikkalaiseen peliin sopeutumisesta.
– Markkasen täytyy tottua nopeampaan pelinopeuteen ja uusiin puolustusperiaatteisiin, jotka valmistavat häntä NBA:han. Muiden eurooppalaisten samantyyppisten pelaajien menestys kuitenkin puoltaa hänen mahdollisuuksiaan. Lisäksi hänellä on täydellinen valmentaja sopeuttamaan yliopistokoripalloon ja antamaan hänelle valmiuksia NBA:han, ennakossa kuvailtiin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa