Tuomas ja Joonas Iisalon Crailsheim valmiina uuteen kauteen
Kuva: Juha Tamminen
Saksan Bundesliigassa saadaan kausi käyntiin viikonloppuna. Crailsheim Merlinsissa nähdään taas vahva suomalaisedustus, kun Tuomas ja Joonas Iisalo jatkavat joukkueen valmennusvastuussa. Lisäksi Juho Kailio liittyi kesän aikana täydentämään valmennusryhmää.
Kesällä liikkui mielenkiintoisia huhuja päävalmentajan toimivan Tuomas Iisalon ympärillä, sillä hänet yhdistettiin liettualaisen suurseura Zalgiriksen päävalmentajan pestiin. Iisalo myöntää, että keskusteluja käytiin.
– Kiinnostusta oli ja he haastattelivat minua. Tilanne oli kuitenkin siinä mielessä yksinkertainen, että minulla juuri tehty jatkosopimus Merlinsin kanssa. He haastattelivat kolmea vaihtoehtoa päävalmentajaksi ja he päätyivät lopulta toiseen valmentajaan. He tarjosivat minulle paikkaa heidän valmennusryhmässään, mutta se ei tuntunut loogiselta tässä tilanteessa, Iisalo paljastaa Koripalloliiton verkkosivuilla.
Zalgiriksen kaltaisen joukkueen yhteydenotto osoittaa, että Merlinsin hienot otteet on huomioitu myös Saksan rajojen ulkopuolella.
– Olin tietenkin erittäin imarreltu, että Zalgiris osoitti kiinnostusta. Se kertoo siitä, että viime kausi, ja miksei aiemmatkin, on noteerattu myös muualla. Hieno asia kaikkiaan.
Iisalo aloittaa viidennen kautensa Merlinsin päävalmentajana.
Koko juttu on luettavissa täältä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Pitkä odotus päättyy – kuukausia sivussa ollut Jacob Grandison siirtyy Ranskaan
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan