Toimittaja Janne Oivio: ”Markkasen kehitettävä puolustuspelaamista”
Kuva: Getty Images
Janne Oivio tunnetaan Ilta-Sanomien ja Urheilulehden toimittajana, jonka kynästä irtoaa toinen toistaan terävämpää sisältöä lajista kuin lajista, useimmiten vieläpä koripallosta ja NBA:sta. Kirjoittamisen lisäksi Oivio puhuu maailman parhaasta koripallosarjasta esimerkiksi Kristian Palotien vetämässä Keskelle keksintöä -podcastissa.
Lauri Markkasen pistetehtailun sijasta Oivio kertoo SuomiKoris.comin haastattelussa olevansa yllättynyt nuorukaisen fyysisen pelin valmiuksiin.
– Markkasen pelissä on eniten yllättänyt se, miten hyvin hän pärjää NBA:n fyysisessä pelissä. Toki liigassa ei pelata kovaa samalla tavalla kuin vielä vaikkapa 5-7 vuotta sittenkin vielä pelattiin kun peli on siirtynyt enemmän ja enemmän kolmoskaarelle. Vanhan koulun isoja körrejä ei enää samalla tavalla ole. Silti Markkanen pärjää levyillä yllättävän hyvin, 30-vuotias Oivio arvioi haastattelussa.
Chicago Bullsin alkukausi on ollut melkoinen tuskien taival. 17 pelatun ottelun saldo on 3-14. Markkanen kannattelee seuraa paikoin illasta toiseen, vaikka se kuuluisi vielä kokeneempien pelaajien tehtäväksi. Seuran toiminnasta ei lämpimiä arvioita Oiviolta heru.
– Bulls on huonosti rakennettu, heikosti johdettu ja huonosti valmennettu. Siinä se pähkinänkuoressa. Oikeastaan koko johto pitäisi vaihtaa – niin ainakin, jos ennen kesää ei paljastu johdonmukaisempaa suunnitelmaa, Oivio lataa, mutta lisää uskovansa Bullsin olevan Markkaselle ”ihan hyvä” kasvualusta juuri nyt.
Kehityskohteiksi Oivio nimeää arvionsa mukaan suomalaisen puolustuspelaamisen.
– Markkanen ei ole ollut huono, mutta kokoisekseen keskinkertaisen sylivälin vuoksi Markkanen ei pelkällä ulottuvuudellaan pysty muuttamaan vastustajien heittoja niin helposti kuin moni paljon lyhyempikin pelaaja. Mitä enemmän Markkanen pelaa, sitä enemmän vastustajat yrittävät löytää hänen pelinsä heikkouksia. Tulevat pari kuukautta tulevat olemaan kova testi.
Lähde: SuomiKoris.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Awak Kuierin kaulaan hopeinen mitali Turkissa
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesille tappio
- Lauri Markkasen Utah Jazzilla edessä NBA-kauden viimeinen puristus
- NBA:n ”suomalaisseuroilla” hankalaa
- Touko Tainamo läpimurron kynnyksellä: ”Hyviä kokemuksia olla mukana”
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Susijengin pelaajat taas vahvasti esillä Euroopassa
- Utah Jazzin poissaolijoiden lista tutun turhauttavaa luettavaa
- Elina Aarnisalon kausi NCAA:ssa päättyi Sweet 16 -vaiheeseen
- Miikka Muurinen tekee paluun – parketti täynnä NBA-superlupauksia
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Toimittaja: Susijengin tähti lähellä siirtoa Barcelonaan
- Utah Jazzin poissaolijoiden lista tutun turhauttavaa luettavaa