Tällaisella joukkueella Susiladies kohtaa Latvian
Kuva: Juha Tamminen
Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt tusinansa lauantaina ja sunnuntaina Riikassa pelattaviin Latvia-maaotteluihin. Susiladies matkustaa Riikaan nuorella joukkueella, josta löytyy peräti kolme ensikertalaista.
Läpi kesän laajalla ryhmällä treenannut Susiladies kerääntyi viime viikonlopuksi neljäntoista pelaajan voimin Kisakallion Susi Training Centeriin, mistä muodostui lopullinen kahdentoista pelaajan kokoonpano.
– Vidoinkin olemme päässeet siihen tilanteeseen, että meillä on laaja nippu laadukkaita pelaajia, Salminen kertoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
Kokoonpanossa on kolme naisten maajoukkueen ensikertalaista, kun Riikaan lähtevät Magdalene Agyei (’99), Kati Ollilainen (’03) ja Sanni Tuomisto (’01). Toista maajoukkuekomennustaan taas kärkkyy Janette Aarnio (’02).
– Heitä kaikkia yhdistää se, että he ovat todella urheilullisia ja nopeuttavat meidän pelaamista, Salminen sanoo.
Yksittäinen kokeneemman kaartin pelaaja on Linda-Lotta Lehtoranta, jolta löytyy tililtään jo 61 naisten maaottelua.
– Linda alkaa olemaan siinä kunnossa, mitä hän oli ennen loukkaantumiskierrettään. Hän on löytänyt uusia puolia tekemisestään. Se, miten hän kantaa itsensä ja auttaa nuoria pelaajia kehittymään, on mielettömän hienoa katsottavaa. Hän on tärkeä pelaaja meille tänään, viikonloppuna ja tulevaisuudessa.
Seuraavaksi eniten maajoukkuepelejä löytyy Anniina Äijäseltä (26), Elina Koskimieheltä (18), Roosa Lehtorannalta (15) ja Sara Rokkaselta (13). Alle kymmenen maajoukkueottelun pelaajat ovat Awak Kuier (9), Lotta-Maj Lahtinen (7) ja Marianne Kalin (4).
Georgia Techin Lahtinen on ainoa pelaaja kokoonpanossa, joka ei pelaa joko ulkomailla ammattilaisena tai naisten Korisliigassa.
– Lotta-Maj on sinnikkyydessään, periksiantamattomuudessaan ja kaikkensa likoon laittamisessa tärkeä pelaaja ja esimerkki kaikille muille, mitä vaatii, että seuraava askel pelaajana otetaan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Edon Maxhuni isossa roolissa entistä seuraansa vastaan
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Awak Kuierin kaulaan hopeinen mitali Turkissa
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesille tappio
- Lauri Markkasen Utah Jazzilla edessä NBA-kauden viimeinen puristus
- NBA:n ”suomalaisseuroilla” hankalaa
- Touko Tainamo läpimurron kynnyksellä: ”Hyviä kokemuksia olla mukana”
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Susijengin pelaajat taas vahvasti esillä Euroopassa
- Miikka Muurinen tekee paluun – parketti täynnä NBA-superlupauksia
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Susijengin pelaajat taas vahvasti esillä Euroopassa
- Utah Jazzin poissaolijoiden lista tutun turhauttavaa luettavaa