Suuri kunnianosoitus: suomalaisvalmentaja valittiin vuoden valmentajaksi Saksassa
Kuva: Juha Tamminen
Weissenhorn Youngstarsin Saksan ProB-sarjan mestaruuteen valmentanut suomalainen Daniel Jansson valittiin kauden päätteeksi sarjan vuoden valmentajaksi.
Jansson johdatti Youngstarsin ensin ProB:n etelälohkon runkosarjan kakkoseksi ja lopulta joukkue korjasi koko potin kaatamalla sarjan finaaleissa PS Karlsruhe Lionsin yhteispistein 144-142. Ratiopharm Ulmin akatemiajoukkueena olevan Youngstarsin voittoa pidettiin yllätyksenä, sillä joukkue koostuu pääosin paikallisista nuorista pelaajista.
Jansson jakaakin palkinnosta kiitosta suojateilleen.
– Mielestäni aina, jos valitaan vuoden valmentaja, niin se on lopulta osoitus siitä, että kyseisellä valmentajalla on joko parhaat tai eniten työtä tekevät pelaajat. Sikäli valinta osui nappiin. Ja mielestäni on myös ansaittua että David Krämer voitti vuoden nuoren pelaajan tittelin, joskin se oli varmasti tiukalla marginaalilla, sillä hän joutui kovaan kamppailuun kahden jengikaverinsa Marcell Pongo ja Joschka Ferner kanssa, Jansson toteaa.
Youngstars varmisti jo finaalipaikallaan nousun ProA-liigaan ensi kaudeksi, mutta finaalin voitto toimi kirsikkana kakun päällä. Janssonin mukaan ensi kauden rakennustyöt on jo aloitettu.
– Toki katseet ovat nyt jo aika vahvasti ensi kaudessa ja, koska meillä näyttäisi aika lailla sama runko jatkavan, niin on mielenkiintoista nähdä, miten tämä kantaa ProA:ssa.
Viime kaudella Jansson valittiin Saksan A-junioreiden sarjan NBBL:n vuoden valmentajaksi.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Lauri Markkanen loisti – Utah haki niukan vierasvoiton Memphisissä
- Suomalaisnaiset hyvässä vauhdissa NCAA:ssa
- Eemeli Yalaho saalisti tupla-tuplan NCAA:ssa