Suunnanmuutos toi voiton Suomen 16-vuotiaille tytöille
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi omaa B-divisioonan EM-kisaurakkaansa ottelulla Bosniaa vastaan. Pelin ensimmäisellä puoliskolla Bosnia vei ja Suomi vikisi, mutta tauon jälkeiset 20 minuuttia Suomi tyylitteli pistein 46-20 ja koko ottelun 73-49 (29-27).
– Käytiin tauolla pukukopissa läpi, mitkä asiat olivat olleet meille vaikeita. Bosnia vei ensimmäisellä puoliskolla 11 hyökkäyslevypalloa ja menetimme pallon ennen taukoa 11 kertaa, joten näihin asioihin oli saatava muutos. Emme olleet myöskään puolustuksessa terävimmillämme, päävalmentaja Jussi Räikkä kertoo Koripalloliiton sivuilla.
– Toisella puoliskolla paransimme puolustustamme, pidimme erinomaisesti huolta pallosta ja sallimme Bosnialle vain viisi hyökkäyspään levypalloa. Toteutimme pelisuunnitelmaa erinomaisesti kopista tultua.
Janette Aarnio (20/5/3 syöttöä/8 riistoa) oli Suomen kaikki kaikessa toisella puoliskolla. Kaksinumeroisille pisteille ylsivät myös Kati Ollilainen (16/6) ja Henna Sandvik (14/4).
Suomi on voittanut alkusarjassa kaikki kolme otteluaan.
– Alkusarjan kaksi pahinta vastustajaa, Valko-Venäjä ja Ukraina, tulevat vastaan välipäivän jälkeen. Huomenna palaudutaan ja treenaillaan ja aletaan juonia, miten pelaamme itsemme kahdeksan parhaan joukkoon, Räikkä päättää.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eemeli Yalaho saalisti tupla-tuplan NCAA:ssa
- Remu Raitanen tee paluun Korisliigaan
- Perttu Blomgrenin odotus kannatti
- Linda-Lotta Lehtoranta ja Sara Bejedi iskussa Euroopan kentillä
- Suomen 16-vuotiaille tytöille terävä startti kutsuturnauksessa
- Knicks murskasi Lauri Markkasen Jazzin Madison Square Gardenissa
- Lauri Markkanen johdatti Utahin voittoon Brooklynista
- Andre Gustavson sopimukseen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa
- Suomalaisonnistujat esiintyivät edukseen NCAA-parketeilla
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa
- Sasu Salin jäi ilman pisteitä
- Veljekset palaavat yhteen, tällä kertaa Susijengissä – ”Olemme parhaat ystävykset myös täällä”
- 18-vuotiaille pojille niukka tappio EM-avauksessa
- 20-vuotiaiden maajoukkue kärsi niukan tappion Puolalle
- Aapeli Alanen St. Pöltenin sankari
- Ahonen esiintyi pirteästi Espanjassa, Koponen jälleen Bayernin parhaimmistoa
- Alexander Madsen juhlii mestaruutta
- Alexander Madsen katsoo kohti EM-kesää innostunein mielin
- Antti Zitting ehdolla FIBA:n hallitukseen
- Awak Kuierin Dallas Wingsille pisteen tappio