Susiladies päihitti Viron Kisakalliossa – ”Puolustuspäässä onnistuttiin aika hyvin”
Kuva: Juha Tamminen
EM-karsintoihin valmistautuva Suomen naisten koripallomaajoukkue Susiladies voitti kenraaliharjoituksessaan Viron Kisakallion Susi Training Centerissä 75-52 (42-26). Suljetuin ovin pelatussa ”scrimmagessa” Susiladiesin aggressiivinen puolustus puri virolaisiin erinomaisesti, mikä lupaa hyvää ajatellen lauantaina pelattavaa EM-karsintaottelua Romaniaa vastaan.
– Tavoitteena oli saavuttaa kansainvälinen intensiteetti, viedä omaa pelitapaa ja erityisesti pallottoman pelaajan liikkumista eteenpäin. Pakotimme Viron 34 menetykseen, puolustimme aggressiivisesti läpi ottelun ja Viro jämähti siihen, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertoi.
Ottelu oli selkeää kauraa suomalaisille jo käytännössä puoliaikaan mennessä. Suomi vei toisen neljänneksen 18-7 ja karkasi puoliaikaan mennessä 16 pisteen johtoon. Tasaisesti viittätoista pelaajaa pyörittänyt Susiladies piti ottelun kynsissään loppuun asti.
– Pelasimme palloa sisälle, liikuttiin pallottomana, haettiin sitä kautta etua, jota monistettiin ja pääsimme pelaamaan sellaista peliä, mitä me haluamme pelata. Puolustuspäässä saatiin palloon paine. Viron 52 pistettä ja 34 menetystä kertovat jo itsessään, että puolustuspäässä onnistuttiin aika hyvin.
Suomen pistekärjet olivat 17 pistettä yhtä monessa peliminuutissa heittänyt 18-vuotias Lotta-Maj Lahtinen sekä 10 pistettä ja 5 levypalloa rynninyt Annika Holopainen. Onnistujiin kuuluivat myös Suomen naiskoripallon ikoni Taru Tuukkanen (7/8) sekä nuoret lupaukset Elina Arike (7/6) ja Awak Kuier (6/4), joka säväytti liitelemällä donkkiyritykseen, joka meni harmittavasti ohitse.
– Se olisi ollut jo historiallinen suoritus, Salminen virkkoi.
Susiladies kohtaa Romanian EM-karsintaottelussa Töölön Kisahallissa lauantaina 10. helmikuuta kello 14.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Awak Kuier vahvassa vireessä Euroliigassa
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa