Susijengin tulevaisuus astuu parketille – Latvia-ottelussa neljä debytanttia

Espoo Metro Areenan parketilla nähdään perjantai-iltana silmäys Susijengin tulevaisuuteen. Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti neljä maajoukkuedebytanttia ja tukun nuorempaa susikaartia kokoonpanoon syksyn maaotteluavaukseen Latviaa vastaan.
Viime vuosina kansainvälisillä arvokisaparketeilla esiintyneistä Susijengi-pelaajista Carl Lindbom ja Jamar Wilson vetävät sinivalkopaidan ylleen perjantaina Espoossa. Päättyneen seurajoukkuekauden MM-karsintamiehistöstä mukana ovat puolestaan Antti Kanervo, Juho Nenonen, Anton Odabasi sekä kesällä läpimurtonsa tehnyt Mikael Jantunen.
Nuoreen kaartin lasketaan myös viime kesän Viro-maaotteluissa säväyttänyt Ura Basketin Fiifi Aidoo, sekä vuosi sitten Tampereella yhden maaottelun pelannut, Tampereen Pyrinnöstä Kataja Basketiin siirtynyt Topias Palmi.
Ensimmäisen miesten maaottelunsa pelaa perjantaina peräti neljä uutta kasvoa: kevään Suomen mestari Henri Kantonen, Korisliigan kokeneeseen kaartiin kuuluva rouhijalaituri Matias Ojala, Helsinki Seagullsin atleettinen Ricky Waxlax sekä 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa edukseen esiintynyt heittokone Ville Tahvanainen.
– Perjantain ottelu antaa meille mahdollisuuden tarjota nuorille ja vähän kokeneemmillekin Susijengi-tulokkaille ansaittua peliaikaa korkean tason eurooppalaista maajoukkuetta vastaan, Dettmann saattelee.
– Nuori osastomme on esiintynyt kahden viikon leirityksen aikana ennakkoluulottomasti. Latvia-peli antaa osviittaa siitä, josko leiritysvahvuudestamme löytyisi MM-karsintarotaatioon vielä palanen tai useampikin.
Susijengi ja Latvia kohtaavat Espoo Metro Areenalla perjantaina 31.8. klo 19.00 alkaen.
Lähde: Basket.fi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Saksa liian vahva EM-välierässä
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Susijengille kylmää kyytiä
- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Saksa liian vahva EM-välierässä
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Susijengille kylmää kyytiä
- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa