Susijengin takamies kertoi mielipiteensä Lauri Markkasen suurimmasta vahvuudesta
Kuva: Juha Tamminen
Lauri Markkanen on ollut jo jonkin aikaa sivussa NBA-seuransa Chicago Bullsin otteluista. Kaksi viime peliä ovat jääneet Markkaselta väliin, eikä hän ole mukana myöskään tiistaiaamuna Suomen aikaa pelattavassa, vieraskiertueen päättävässä kohtaamisessa Sacramento Kingsiä vastaan lennon Chicagosta Sacramentoon peruunnuttua.
Silti ei käy kiistäminen, etteikö 20-vuotias jyväskyläläinen pelaisi fantastista tulokaskautta Bullsissa.
Susijengissä Markkasen kanssa pelaava Antto Nikkarinen on seurannut mielenkiinnolla kuluvaa NBA-kautta. Hän kertoi mielipiteensä siitä, mikä on Markkasen suurin vahvuus pelaajana.
– Laurin suurin vahvuus on kaukoheitto ja se miten hän osaa jo nyt käyttää tätä uhkaa hyväksi muihin tarpeisiin. On ollut ilo katsoa miten Lauri on pystynyt skoraamaan isoja määriä myös peleissä joissa kaukoheitto ei ole uponnut tai joissa se on otettu kokonaan pois, ruotsalaisessa Jämtlandissa pelaava Nikkarinen sanoi SuomiKoris-sivustolla.
Sen lisäksi takamiehenä pelaava Nikkarinen listasi kolme vinkkiä, joita NBA:ssa kannattaa loppukauden aikana seurata:
1. Pystyykö Cavaliers kääntämään kautensa ympäri ja samaan rivinsä kasaan kevään tosipelejä varten?
2. Löytyykö Warriorsille todellista haastajaa kummastakaan konferenssista?
3. Rikkooko Lauri Markkanen tulokkauden kolmen pisteen heittojen ennätyksen?
Lue Nikkarisen haastattelu kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa