Susijengin tähtitakamies kotimaan Korisliigaan

Ensi lauantaina 36-vuotispäiväänsä viettävä Jamar Wilson vahvistaa joensuulaista Korisliiga-joukkuetta Kataja Basketia loppukauden ajan.
Parhaillaan torstaina käynnistyvään EM-karsintaan yhdessä muun A-maajoukkueen kanssa keskittyvä 185-senttinen takamies edusti alkukauden Ranskan ykkösliigassa pelaavaa Bourg-en-Bressea.
Taiturimaisella pelurilla on menossa jo 13. ammattilaiskausi ja aiemmin hän on näyttänyt kykyjään myös Belgian, Suomen, Australian, Serbian, Espanjan ja Liettuan ykkösliigoissa. Suomen kansalaisuuden vuonna 2015 saanut Wilson on pelannut 48 A-maaottelua ja kahdet EM-kisat. Sopimuksessaan on optio myös kaudesta 2020-21.
Päävalmentaja Juha Sten kertoo Kataja Basketin verkkosivuilla, että Wilsonin kanssa keskusteltiin ensi kertaa jo viime kesänä.
– Kävimme ”Jammun” kanssa melko pitkät sopimusneuvottelut, mutta hän päätti tuolloin jatkaa edelleen ulkomaan kentillä. Kun Ranskassa asiat joukkueessaan alkoivat jokin aika mennä siten kuin ne lopulta menivät, seurasimme tilannetta erityisen tarkasti. Viimeisen kuukauden ajan olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä ja pohtineet yhdessä sitä kuinka siirto saataisiin onnistumaan, Sten toteaa.
Sten viittaa Ranskan pääsarjan ulkomaalaissääntöön sekä 11 vierastyöläistä käsittäneeseen Bourg-en-Bressen miehistöön, jossa kauden ensimmäiset 17 ottelua 6,5 pisteen, 2,3 levypallon ja 3,0 syötön keskiarvoilla esiintynyt Wilson löysi itsensä yhtäkkiä pelaavan kokoonpanon ulkopuolelta.
Lähde: Kataja Basketin verkkosivut
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sasu Salin kruunasi kautensa mestaruuteen
- Suomalaislupaus sopimukseen UC Davisin koripallojoukkueen kanssa
- Roosa Lehtoranta jatkaa Saksan Bundesliigassa
- Sasu Salin pakotti Romanian finaalit viidenteen otteluun
- Mikael Jantunen jälleen finaaleihin Ranskassa
- Suomen 20-vuotiaat miehet avaavat kesän Kisakalliossa
- Enää 80 päivää EM-kotikisoihin
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Fiifi Aidoo jatkaa uraansa Kauhajoella
- Awak Kuier jatkaa uraansa Galatasarayn riveissä