Susijengin suuryllätys jäi lähelle
Susijengi oli lähellä shokeerata koko koripalloilevaa maailmaa lauantai-illan olympiakarsintojen semifinaalissa Valenciassa. Hengen päälle saanut Susijengi kohosi 11 pisteen takaa parhaimmillaan viiden pisteen johtoon ja pakotti Euroopan mestari Espanjan käyttämään kaikki keinot työkalupakistaan yltääkseen 81–74 (38–30) -kotivoiton.
Yksilötasolla Susijengin illan hahmo oli vuoden verran taukoa peleistä pitänyt, vasta ammattilaisuransa aloittavat Andre Gustavson, joka säkitti 15 pistettä täydellisellä heittotarkkuudella (2p 6/6, vapaaheitot 3/3) ja sai mitä ilmeisimmin espanjayleisön googlailemaan nimeään kesken ottelun. Gustavson osoitti turnauksen aikana, että hänestä on tulossa Susijengille lähivuosiksi erinomainen monitoimiase.
Toistonkin uhalla on alleviivattava, että Susijengi oli lähellä jättiyllätystään ennen kaikkea kollektiivina: Micke Jantusen kansainvälisen kärkitason pelikovuus ja -valmius, Edon Maxhunin pallovarmuus ja pelirohkeus, Miro Littlen ja Miikka Muurisen väläytykset potentiaalistaan. Jokainen joukkueen jäsen enemmän kuin täytti roolinsa lauman osana. Ja Espanjan kaltaiset joukkueet kaatuvat vain, jos pelataan yhdessä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Awak Kuier hurjasteli Euroliigassa
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Lauri Markkanen yhä sivussa – Utah Jazzille murskatappio
- Lauri Markkanen sairaana – Utah Jazz hävisi
- Elsa Lemmilä keräsi levypalloja NCAA:ssa
- Alexander Madsen avitti Karditsan jatkoon Mestarien liigassa
- Lauri Markkanen kruunattiin jälleen vuoden koripalloilijaksi
- Shawn Hopkins palaa Suomeen
- Utah Jazzille murskatappio ilman Lauri Markkasta
- Lauri Markkanen johdatti Utahin niukkaan voittoon Dallasista