Susijengin avainsentterille koesopimus Espanjan huippuseurasta
Kuva: Juha Tamminen
Suomen maajoukkueen runkopelaajiin kuuluva Gerald Lee Jr on saanut kuukauden mittaisen pätkäsopimuksen Espanjan pääsarjaa pelaavan Laboral Kutxan riveistä. Seura selvisi viime keväänä Euroliigan Final Four -vaiheeseen.
Lee sai tarjouksen koesopimuksesta agentiltaan. Sekä Euroliigan että Espanjan sarjan välieriin selvinnyt Kutxa hankki kesällä riveihinsä muun muassa entisen NBA:n ykkösvarauksen Andrea Bargnanin.
– Tällaisia tilaisuuksia tarjoutuu yhteen uraan harvakseltaan. Mahanpohjassa on vähän jännitystä, mutta se on hyvä merkki. Jos ei jännittäisi, silloin tätä lajia ei kannattaisi pelata ollenkaan, Lee kommentoi sopimusta koripalloliiton tiedotteessa.
28-vuotias Lee koitti jo keväällä 2015 siipiään Espanjassa. Sentteri pelasi Murcian paidassa 3,7 pisteen ja 3,6 levypallon keskiarvolla.
– Edellisellä Espanjan visiitillä oli hieman alkuvaikeuksia, jonka jälkeen peli alkoi luistaa. Uskon olevani tällä kertaa alusta asti valmis osoittamaan, mihin pystyn, Lee lisäsi.
Lee on kuulunut Susijengiin vuodesta 2009 lähtien. Sentteri on ollut tähän mennessä mukana neljässä arvoturnauksessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa