Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi: ”Laurilla vain taivas on rajana”
Susijengiä seuraavien on syytä muistaa, ettei maajoukkue saavuta mitään ilman kivikovaa valmennustiimiä. Henrik Dettmann on suomikoriksen isä, mutta Dettmannin tiimin yksi avainpalasia on apuvalmentaja Lassi Tuovi.
Tuovin matka valmentajaksi alkoi oman pelaajauran päättäneestä polvivammasta vuonna 2004. Tuovi oli aluksi mukana Lappeenrannan Namikassa, ensin Mika Turusen, ja myöhemmin Jarmo Laitisen apuvalmentajana. Vuonna 2011 Tuovista tuli 24-vuotiaana joukkueen päävalmentaja. Taktiikat olivat kiinnostaneet nuorena, joten siirtymä penkin taakse oli looginen.
31 vuotta kuluvana vuonna täyttävä Tuovi nimeää parhaaksi NBA-muistokseen tutustumismatkan Los Angeles Lakersin organisaatioon keväällä 2015.
– Oma paras NBA-muisto on keväällä 2015 Los Angelesissa vietetty aika Lakersin vieraana. Pääsimme kollega Jukka Toijalan kanssa maistamaan NBA-arkea ja seuraamaan Lakersin harjoittelua sekä otteluita joukkueen mukana.
Yhdessä Dettmannin kanssa turkkilaista Besiktasia valmentanut Tuovi sai kesällä mieluisan ja ikimuistoisen tehtävän.
– Samana vuonna matkasin Las Vegasiin NBA:n kesäliigaan scouttaamaan pelaajia Besiktasille. Suurseuran budjetti antoi mahdollisuuden käytännössä tarkkailla kaikkia pelaajia, jotka eivät NBA-sopimusta tulisi kesän lopussa saamaan. Siinä oli nuori valmentaja kyllä karkkikaupassa, Tuovi kertaa.
NBA:ta Ruutu-palvelussa selostava Kristian Palotie sanoi SuomiKoris.comin haastattelussa, ettei Lauri Markkasessa mikään ole alkukaudella varsinaisesti yllättänyt. Lassi Tuovi jakaa näkemyksen.
– Lauri osoitti jo EM-kisoissa poikkeuksellista kypsyyttä ikäisekseen pelaajaksi, jonka vuoksi suuren roolin ottaminen ei ole yllättänyt. Tottakai asiat ovat sujuneet valtavan hyvin, mutta Laurin suhteen en pelkää edes mahdollisia vaikeampia jaksoja. Hän on äärimmäisen kova tekemään töitä ja kunnianhimoinen. Ne tulevat kantamaan hyvän alun jälkeen varmasti vielä paljon eteenpäin, Tuovi sanoo SuomiKoris.comille.
Tuovi näkee Chicagon Markkaselle oikeana paikkana kasvaa ja oppia. Bulls on kokenut organisaatio, joka on luonut katseensa pitkälle tulevaisuuteen, niin Markkasen kuin koko seuran osalta.
– Toki tiedämme, ettei Bullsin tämän kauden rosterilta odotettu suuria ennen kauden alkua. Lisäksi loukkaantumiset ovat vaikeuttaneet alkua ja joukkueen pelinteko on paikoitellen ollut varsin kehnoa. Bullsissakin taidetaan tiedostaa tilanne ja kärsivällisyys on läsnä vaikka tappioita tuleekin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä