Susijengille iso takaisku – Lauri Markkanen sivuun
Susijengin ja Suomi-koriksen johtotähti Lauri Markkanen, 27, joutuu jäämään sivuun olympiakarsintoihin valmistautuvasta Susijengistä yläraajavamman vuoksi. Seuraavan kerran Markkanen tullaan näkemään Susijengin paidassa EM-kotikisakesänä 2025.
– Mennyt kausi oli pitkä ja vaati veronsa. Otin alkukeväällä tavoitteekseni täyteen pelikuntoon pääsemisen olympiakarsintoihin mennessä, mutta mitä pidemmälle kevät eteni, sen epävarmemmalta tavoitteeni toteutuminen alkoi näyttää. Lopulta viime viikolla sain arvion, että olisin pelikunnossa vasta elokuussa, Markkanen kertoo Koripalloliiton sivuilla.
– Tämä on tietysti vaikea paikka. Suomen edustaminen maajoukkuepaidassa on minulle kunnia-asia ja me ollaan jengikavereiden kanssa koko kauden ajan puhuttu siitä, miten makeaa tulee olemaan päästä karsimaan olympiakisapaikasta.
Susijengi pelaa olympiakarsintansa Espanjan Valenciassa 2.–7.7., ja turnauksen voittaja etenee Pariisin olympialaisiin, jotka järjestetään 26.7.-12.8.
Markkasen seuraava mahdollisuus edustaa Suomea arvokisatasolla tarjoutuu ensi kesänä, jolloin Susijengi isännöi Tampereen alkulohkoa vuoden 2025 EM-kisoissa.
– Ne kisat on merkitty mun kalenteriini isoin kirjaimin. Kuten olen sanonut monta kertaa aikaisemmin, edustan Suomea aina, kun siihen on mahdollisuus. Tulee olemaan todella siistiä päästä taas pelaamaan kotikisoja susifanien edessä, hän kommentoi.
– Nyt luotan siihen, että jätkät tekee historiaa Valenciassa ja sitten olympialaisissa. Meillä on iso määrä nuoria kavereita valmiina nousemaan esille. Mä olen sitten olympialaisissa eturivissä kannustamassa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot