Susijengiläisten kaudet päätökseen Euroopassa
Edon Maxhunin ja Mikael Jantusen kaudet Belgian ja Hollannin yhteisliigassa päättyivät välieriin. Saman kohtalon koki Saksassa Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Bonn.
Belgian ja Hollannin yhteisliigassa finalistit ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella. Maxhunin Heroes Den Bosch oli pelannut ensimmäisessä osassa tasan 68-68 Donar Groningenia vastaan. Toinenkin ottelu oli tiukka, joka kääntyi lopulta Donarille 101-100 (46-47). Maxhuni pelasi jälleen vahvasti merkkauttaen 20 pistettä, kaksi levypalloa, seitsemän syöttöä ja kolme riistoa. Hänen teholukunsa 26 oli joukkueen paras.
Jantusen Oostende sen sijaan hävisi ensimmäisessä osaottelussa Leidenille 82-84 ja pääsi hakemaan finaalipaikkaa kotikentälleen. Leiden kuitenkin nappasi finaalipaikan voitettuaan toisen osaottelun 88-78 (46-46). Jantusen tilastoriville kirjattiin kaksi pistettä ja levypallo.
Saksan Bundesliigassa Iisalojen Bonn venytti ratkaisun Bayern Müncheniä vastaan viidenteen otteluun voittaen vieraskentällä tiukkojen vaiheiden jälkeen 83-80 (48-47).
Viidenteen peliin Bonn pääsi hakemaan voittoa kotikentällään. Bonn oli avausneljänneksellä pahimmillaan jo 14 pistettä tappiolla, mutta nousi 44-42-taukojohtoon. Toisella puoliajalla kovissa Euroliigan liemissä keitetty Bayern näytti kyntensä ja nappasi lopulta kolmannen voiton ja finaalipaikan numeroin 87-74 (42-44).
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen Utah niukkaan voittoon Detroitista
- Miikka Muurisen Partizan valitsi Joan Peñarroyan uudeksi päävalmentajakseen
- Lauri Markkanen teki paluun tositoimiin – Utah Jazz hävisi
- Koripallon EM-kotikisat toivat Tampereelle 55 miljoonaa euroa
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon