Susijengi Rising Stars hävisi Latvialle
Susijengin Rising Stars otti keskiviikkoiltana Riiassa mittaa Latvian haastajamaajoukkueesta suljetuin ovin pelatussa ottelussa. Hetkittäin lupaavia otteita väläytellyt Rising Stars käväisi toisen puoliajan alussa kymmenen pisteen johdossa, mutta sortui lopussa yliyrittämiseen ja taipui heittokätensä kuumaksi saaneelle Latvialle pistein 67-59 (32-31).
Susijengi Rising Starsin kapteeni Miro Little aloitti ottelun vahvasti ja pussitti Rising Starsin ensimmäiset 7 pistettä. Myös Andre Gustavson tuli peliin hyvällä energialla napaten heti nimiinsä blokin ja kaksi koria.
Toisen erän alussa Suomi haki aktiivisesti hyökkäyslevypalloja ja meni ensimmäisen kerran pelissä johtoon Luukas Vaaran nostolla ja intoutui 10–0 -jaksoon. Puoliajalle mentiin lähes rinta rinnan tilanteessa 32–31.
Pukukopista Rising Stars palasi hyvällä puolustusintensiteetillä, ja muun muassa Thomas Tumba teki hetkittäin vastustajan olon tukalaksi. Samalla hyökkäyspeli vapautui ja Suomi karkasi parhaimmillaan jo 10 pisteen johtoon. Sen jälkeen Latvian heittohanat aukesivat ja kolmen kolmosen siivittämänä valkopaidat repäisivät puolestaan 11-0 -jakson. Kirin pääarkkitehtinä hääri ottelussa 19 pistettä heittänyt Kristaps Klips.
Latvian heitot jatkoivat uppoamistaan, mutta kovasta yrityksestä huolimatta Suomen hyökkäyspeli ei enää lähtenyt luistamaan. Loppunumerot kirjattiin kotijoukkueelle 67–59.
Rising Starsin parhaat pistemiehet olivat Little (23/11), Vaara (8/4) ja Tumba (7/6).
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla

- Susijengissä debyytin pelannut Okku Federiko: ”Olen tottunut fyysisempään peliin”
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla