Suomen Koripalloliitto hakee toimitusjohtajaa – näitä asioita häneltä edellytetään
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Koripalloliitto hakee toimitusjohtajaa. Hakuilmoituksen mukaan uuden toimitusjohtajan keskeisenä tavoitteena on varmistaa ammattimainen toimintaympäristö suomalaisen koripallon kasvun ja kansainvälisen menestyksen toteutumiseksi sekä seurojen toimintaedellytysten tukemiseksi.
Suomalainen koripallo on vahvassa nosteessa. Suomi on noussut maailman rankingissa sijalle 21 ja Euroopan rankingissa sijalle 13. Myös lisenssipelaajien määrä on reilussa kasvussa. Toiminta on muuttunut kaikilla tasoilla entistä ammattimaisemmaksi.
Suomen Koripalloliiton budjetti vuodelle 2018 on yli 8 miljoonaa euroa ja talous on kokonaisuudessaan hyvässä kunnossa. Vuoden 2017 positiivinen tulos antaa vahvan taloudellisen pohjan menestystarinan jatkamiselle.
Liiton strategia on ollut menestyksekäs. Sen keskiössä ovat seuratoiminnan innostuneisuuden ja ammattimaisuuden tukeminen, lajin kasvu ja kehittyminen sekä kansainvälisyys.
Suomen Koripalloliitto hakee toimitusjohtajaa viemään strategiaa eteenpäin nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä uusiin tehtäviin toiselle toimialalle.
Uuden toimitusjohtajan keskeisenä tavoitteena on varmistaa ammattimainen toimintaympäristö suomalaisen koripallon kasvun ja kansainvälisen menestyksen toteutumiseksi sekä seurojen toimintaedellytysten tukemiseksi – taloudellisesti kannattavasti.
Toimitusjohtajan keskeisiä tehtäviä ovat:
– johtaa päivittäistä operatiivista toimintaa
– toiminta-alueiden muodostaminen strategian mukaisesti
– yhteistyössä hallituksen kanssa valmistella merkittävimmät hankkeet ja muodostaa niistä päätökset
– kehittää toimintaa eri sidosryhmien kanssa
– varmistaa toiminnan kannattavuus
– ProBasket Oy:n toimitusjohtajan tehtävät
Toimitusjohtajalta edellytetään:
– suurta intohimoa suomalaisen koripallon kehittämiselle
– vankkaa kokemusta tuloksellisesta yrityksen tai yhdistyksen johtamisesta
– urheilukentän ja järjestöelämän tuntemusta
– näyttöä erinomaisista vuorovaikutus- ja myyntitaidoista
– kykyä johtaa innostavasti ihmisiä
– laajaa verkostoa keskeisiin sidosryhmiin
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa