Suomen haastamaajoukkueen urakka kesäuniversiadeissa käynnistyy sunnuntaina
Kuva: Juha Tamminen
Valmistavissa maaotteluissaan kahdesti Viron peitonnut Suomen miesten haastajamaajoukkue on matkustanut turvallisesti Taipeihin ja aloittaa tiukan universiadiurakkansa sunnuntaina puoliltapäivin Suomen aikaa Japania vastaan.
Kahden vuoden takaisissa kesäuniversiadeissa Etelä-Korean Gwangjussa Suomi päätyi 14. sijalle. Suomen miesten koripallojoukkueen kaikkien aikojen paras sijoitus universiadien historiassa on seitsemäs, johon on päästy kaksi kertaa.
Haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola linjaa joukkueen vähimmäistulostavoitteeksi sen, että joukkue sijoittuu kahdentoista parhaan joukkoon ja lunastaa siten paikkansa kesän 2019 universiadeissa.
– Kyllä me joukkueen kesken puhuimme, että haluaisimme olla kaikkien aikojen paras suomalainen universiadijoukkue koripallossa. Matsi kerrallaan kuitenkin mennään, Poikola kommentoi.
Suomi pelaa omassa universiadialkulohkossaan Japania, Kanadaa, Norjaa, Saksaa ja Hong Kongia vastaan. Saksa sijoittui kahden vuoden takaisissa universiadeissa hopealle. Hallitseva mestari USA on puolestaan lähettänyt Taipeihin edustajakseen Purduen yliopistojoukkueen, joka eteni NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa neljännesvälieriin viime maaliskuussa.
– Parhaat joukkueet ovat erittäin hyviä. Mukana on takuulla taas tulevia maailmanluokan tähtiä, toivottavasti myös meidänkin joukkueessa, Poikola arvioi.
Suomi päätti valmistavan jaksonsa kohtaamalla perjantaina Israelin scrimmage-ottelussa. Alkulohkopelit käynnistyvät Suomen osalta sunnuntaina puoliltapäivin Suomen aikaa Japania vastaan.
Suomen alkulohkon otteluohjelma:
Su 20.8. klo 12:30 Suomi – Japani
Ma 21.8. klo 05:00 Kanada – Suomi
Ti 22.8. klo 12:30 Suomi – Norja
To 24.8. klo 12:30 Saksa – Suomi
Pe 25.8. klo 15:00 Hong Kong – Suomi
Otteluajat ilmoitettuna Suomen ajassa.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot