Suomen 20-vuotiaille tappio Ruotsia vastaan

Tiistaina Ruotsin peitonnut Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue joutui keskiviikkona toteamaan länsinaapurin paremmakseen Töölön Kisahallissa loppunumeroin 75-91 (31-41).
Ensimmäinen puoliaika oli miltei toisinto tiistailta, kun Ruotsi repäisi puoliaikaan mennessä kaksinumeroisen johdon 31-41.
Suomalaisten tavoitteena oli saada samanlainen ryminä aikaiseksi kuin tiistaina Tikkurilassa, mutta tällä kertaa Ruotsi tuli tauolta takaisin parketille ketunhäntä kainalossa. Vierasjoukkue vetäisi puoliajan alkumetreillä 15-0-juoksun, jota ei katkaissut edes Suomen aikalisä. Hurjan korijuhlan vauhdeilla Ruotsi kirmasi selkeään voittoon saakka.
Suomelta ainoa yli kaksinumeroisiin pistelukemiin yltänyt oli Edon Maxhuni, joka säkitti 22 pistettä ja tarjoili neljä syöttöä. Maxhunin lisäksi Sudenpennuista erottuivat edukseen Aapeli Syrjämäki (4/4), Joona Airenne (6/3) ja Aleksi Liukko (3/5).
Ruotsin ykkönen oli tiistain tapaan loistava Elijah Clarance, joka tehtaili 28 pistettä, neljä syöttöä ja neljä riistoa.
Suomen 20-vuotiaat miehet palaavat takaisin sorvin ääreen ensi viikolla, kun joukkue matkustaa kovatasoiseen turnaukseen Kroatiaan kohtaamaan isäntämaan lisäksi Slovenian ja Saksan.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Anniina Äijäsen kausi Italiassa päättyi finaalitappioon
- Danny Janssonin valmentama Heidelberg Bundesliigan välieriin
- Nuoria korislupauksia nousee esiin eri puolilta Suomea
- Severi Kaukiainen sankarina Virossa
- Perttu Blomgrenille hopeaa Latviassa
- Vuoden 2029 miesten EM-kisojen isännät on valittu
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Awak Kuierin Venezia hävisi ratkaisevan finaalin
- Hall of Fame -kunniagalleriaan neljä uutta legendaa
- Taru Tuukkanen ja Lassi Nikkarinen valittiin Korisliigan Vuoden pelaajiksi