Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kiri voittoon

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisaurakkansa Sarajevossa 78-70 (31-42) -kirivoittoon Portugalista ja turnauksen 13. sijaan.
Portugali dominoi pelin avauspuoliskoa, kunnes Suomi pääsi puolustuksellaan peliin mukaan kolmannella jaksolla. Irtiotto nähtiin vajaat kolme minuuttia ennen loppua, kun Valtteri Mervolan perättäiset korit ja Sebastian Lindbergin kolmonen kasvattivat Suomen johdon 65-64:sta 72-64:aan.
Suomen tehokvartetin päätösottelussa muodostivat Kalle Koivunen (15/4/3 syöttöä), Valtteri Mervola (15/2), Sebastian Lindberg (14/2/5 riistoa) ja Aarni Korkiatupa (13/5).
– Portugalia vastaan osoitimme sitkeyttä ja yhtenäisyyttä riittävällä tasolla pelin toisella puolikkaalla, jonka palkintona oli kansainvälinen voitto. Siitä kiitos sinnikkääksi kehittyville pelaajillemme, joukkueen päävalmentaja Antti Koskelainen arvioi Koripalloliiton sivuilla.
Suomi pelasi turnauksessa kahdeksan ottelua ja voitti niistä neljä. Voitot tarttuivat mukaan Portugalin lisäksi Irlannista, Kyproksesta ja Unkarista.
– Tavoitteena oli kehittää pelaamista turnauksen aikana, menestyä sitä kautta kilpailussa ja päästä kahdeksan parhaan joukkoon pelaamaan turnauksen merkityksellisistä sijoituksista, kertoo Koskelainen.
– Arvokasta on, että jälleen uusi sukupolvi suomalaisia nuoria koripalloilijoita pääsi tämän turnauksen ja kesän valmistautumisjakson myötä mittaamaan omaa tasoaan suhteessa maanosan saman ikäisten pelaajien osaamiseen.
Maajoukkuevalmennuksen yksi tärkeimpiä tehtäviä on antaa tähän mahdollisuus ja sitä kautta auttaa nuorta pelaajaa rakentamaan näiden kokemusten varaan uudenlaista merkitystä koripalloharjoitteluun kohti oman uran huippuvuosia.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Elina Aarnisalo vaihtaa North Carolinan vahvuuteen
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo hurja määrä lippuja
- Näin voit hankkia liput MM-kisoihin
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”