Suomen 16-vuotiaiden maajoukkue varmisti alkulohkon kärkisijan trillerivoitolla
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti alkulohkovoiton Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla, kun Sudenpennut kaatoi Kroatian jännitysnäytelmässä yhdellä pisteellä 71-72 (29-38). Suomi kohtaa huomenna alkulohkon viimeisessä ottelussaan Italian.
Lähtölaukauksen tiimoilla tahtipuikko siirtyi Suomelle, joka vei avausneljänneksen 8-19 ja karkasi parhaimmillaan ensimmäisellä puoliajalla 18 pisteen johtoon 34-16. Kroatia erinomaisena joukkueena ei vähästä hätkähtänyt, vaan kipusi puoliajan jälkeen tasoihin ja lopulta peräti yhdeksän pisteen johtoon 66-57 päätösneljänneksellä.
Suomi kiri sinnikkäästi viimeisen kolmen minuutin aikana Erik Sajantilan ja Mustapha Amzilin orkestroiman 7-0-juoksun avulla Kroatian kylkeen kiinni. Reilu minuutti ennen loppusummeria Amzil säkitti kakkosen, joka viimeisteli Suomen taisteluvoiton loppulukemiksi 71-70.
– Kroatia on hyvä joukkue, jonka kanssa olimme ajoittain vaikeuksissa. Pojille kunnia siitä, että päättivät ratkaista pelin, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kertoi.
– Koko kesän mittakaavassa matsi antoi sen näkymän, että olemme pelaamisen kehittymisessä oikealla tiellä.
Amzilin (12/7/4 riistoa) ja Sajantilan (13/5/3 syöttöä) ollessa ratkaisuhetkillä Suomen hyökkäyksen moottorit, niin puolustuspään lukkona toimi Perttu Blomgren (7/5). Kaksinumeroisille pistelukemille pääsi myös Jaakko Juusela (10/2).
Suomi kohtaa tänään keskiviikkona alkulohkon viimeisessä pelissään Italian.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen Utah niukkaan voittoon Detroitista
- Miikka Muurisen Partizan valitsi Joan Peñarroyan uudeksi päävalmentajakseen
- Lauri Markkanen teki paluun tositoimiin – Utah Jazz hävisi
- Koripallon EM-kotikisat toivat Tampereelle 55 miljoonaa euroa
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon