Suomalaisvalmentaja johdatti joukkueensa liigavoittoon Saksassa

Daniel Janssonin valmentama Weissenhorn Youngstars juhli lauantai-iltana Saksan ProB-liigan voittoa.
Youngstars oli hävinnyt ensimmäisen finaalin PS Karlsruhe Lionsille 67-71, mutta venyi vieraskentällä upeaan 77-71 (33-25)-voittoon. Youngstars voitti mestaruuden näin yhteispistein 144-142.
– Finaalisarjat harvoin ovat hirveän kaunista korista, eikä tämäkään ollut poikkeus. Toisessa matsissa olimme alusta saakka niskan päällä, kunnes meinasi loppua tyystin bensa. Onneksi kuitenkin saimme aikaiseksi yhden ”playn” enemmän kuin he, Jansson kertasi ratkaisevaa finaalia.
Ennen finaalia ratiopharm ulmin akatemiajoukkueena toimivalla Youngstarsilla oli omat haasteensa pelaajakokoonpanon suhteen, sillä Ulm aloitti samaan aikaan pudotuspelit Bundesliigassa ja kaksi Youngstarsin pelaajaa oli edustusjoukkueen mukana.
– Me pelasimme ilman kahta BBL-pelaajaa, mutta tilanne ei sikäli ollut uusi, sillä olemme menneet koko kauden näin. Kuvastavaa on juuri tämä venymiskyky näissäkin tilanteissa. Aika hulluahan tämä on, että me tällä joukkueella porskutetaan päätyyn asti. En voisi olla ylpeämpi näistä pojista, Jansson hehkutti.
Turkin liigassa Anton Odabasin Trabzonspor voitti Ankaran selvästi 101-69 (59-35). Odabasi loukkasi sormensa harjoituksissa eikä ollut joukkueen kokoonpanossa. Voitolla Trabzonspor varmisti sarjapaikkansa ja on sarjassa 13.
Ranskan ProB-liigassa Antti Kanervon ja Matti Nuutisen Roanne hävisi kotikentällään Fos-sur-Merille 76-80 (41-42). Nuutinen raatoi kentällä 30 minuuttia tilastoiden kahdeksan pistettä, kolme levypalloa, yhden syötön ja yhden riiston. Kanervo oli edelleen sivussa alaraajavamman takia. Roanne on sarjassa 13.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Saksa liian vahva EM-välierässä
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Susijengille kylmää kyytiä
- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa
- Saksa Susijengin vastustaja perjantain EM-välierässä
- Susijengi ja Georgia ottavat yhteen keskiviikkona kello 17
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Sasu Salin toivoo huikeaa tunnelmaa EM-puolivälierään
- Saksa liian vahva EM-välierässä
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Susijengi haamuheitoilla historiallisiin EM-mitalipeleihin
- Susijengille kylmää kyytiä