Suomalaisten roolit kasvussa Yhdysvaltojen yliopistosarjassa
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa kolme suomalaispelaajaa pelasi aloitusviisikossa viikonlopun peleissä.
Tulokaskauttaan pelaava Lasse Gummerus asteli ensimmäistä kertaa avaukseen. Gummeruksen Marist jäi lopulta Stetsonin taakse ja hävisi loppunumeroin 79-76 (43-38). Gummerus sai peliaikaa 17 minuuttia, joiden aikana hän heitti kahdella kolmosella kuusi pistettä ja noukki viisi levypalloa.
Grand Canyonin Fiifi Aidoo oli ansainnut tiensä aloitusviisikkoon, kun se selätti selkein lukemin Grambling Staten 53-87 (21-39). Aidoo heitti viisi pistettä ja nappasi kaksi levypalloa, sekä antoi neljä syöttöä. Peliaikaa kertyi 20 minuuttia.
Vakioaloittaja Shawn Hopkins ja Troy kärsivät tappion Southern Mississipille korilukemin 71-89 (31-38). Hopkins pussitti kahdeksan pistettä, otti kaksi levypalloa, antoi kolme syöttöä ja otti yhden riiston 27 peliminuutissa.
Edon Maxhuni ja Long Beach State päihittivät Pepperdinen 78-71 (35-35). Maxhuni ansaitsi viisitoista minuuttia parkettiaikaa, joiden aikana hän heitti neljä pistettä, repi yhden levypallon ja tarjoili kaksi syöttöä.
Samuli Niemisen Stephen F. Austin voitti Ricen 61-81 (30-44). Nieminen sai peliaikaa kuusi minuuttia heittäen kaksi pistettä ja rohmuten kaksi levypalloa.
Tomas Murphyn Northeastern nappasi niukan voiton Vermontista 67-71 (32-36). Murphy jäi pisteittä kuudessa pelaamassaan minuutissa, mutta haki yhden levypallon.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa