Sudenpentujen vakiokasvo Vilppaan vahvuuteen
Kuva: Juha Tamminen
Korisliigan Salon Vilpas on solminut vielä yhden kotimaisen pelaajasopimuksen tulevalle kaudelle, kun 18-vuotias tulevaisuuden lupaus Perttu Blomgren liittyy Sami Toiviaisen ryhmään kaksivuotisella sopimuksella.
193-senttinen Blomgren on Lapuan Kobrien kasvatti ja hän liittyi Korisliigan kobraryhmään ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaana. Taitava takamies ehti edustaa kasvattajaseuraansa kolmella liigakaudella ennen siirtymistään Helsinkiin ja Mäkelänrinteen urheilulukioon. Kaksi viimeistä kautta Blomgren pelasi I divisioona A:ssa HBA-Märskyn paidassa ja koronaviruksen katkaisseella kaudella Blomgren tilastoi lukemat 8.2 pistettä, 4.5 levypalloa ja 2.4 syöttöä peliä kohden.
Juniorisarjoista ulos kasvanut Blomgren on kolunnut vuosien varrella useita ikäluokkansa maajoukkueita, joissa maaotteluja on kertynyt 47. Viime vuonna U18 Tallinnan Baltic Sea Cupissa Blomgren valittiin turnauksen MVP:ksi ja hän on päässyt myös arvostettuun Jordan Brand Classic -leiritykseen, johon valitaan 40 Euroopan huippulupausta.
Vilppaan ulkomaalaispelaajista LaDarien Griffin ja Myles Stephens saapuivat maahan ilman vaikeuksia tiistaiyöllä ja liittyvät yhteisharjoituksiin kahden viikon karanteenin jälkeen. Jeremiah Wood saapuu Saloon ensi viikolla ja Jahaad Proctor sitten viimeisenä. Ensimmäisen kerran koko joukkue esiintyy Salohallissa järjestettävässä Hanhivaara-turnauksessa lokakuun 2.-3. päivä.
Vilppaan kokoonpano lokakuussa starttaavaan Korisliigaan: Myles Stephens, Jahaad Proctor, Mikko Koivisto, Taneli Lindström, Juho Nenonen, Perttu Blomgren, Teemu Rannikko (C), LaDarien Griffin, Aatu Kivimäki, Tuukka Juntunen, Elias Eerikinharju, Leevi-Matias Taimela, Riku Laine, Jeremiah Wood ja Saiquan Jamison (PeU-Basket).
Lähde: Vilppaan verkkosivut
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot