Sudenpentujen Perttu Blomgren hurjassa nosteessa

Viime viikolla perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa Perttu Blomgren, 17, valittiin koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi, kun Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue huuhtoi kultaa puhtaalla pelillä.
Jo monta vuotta vuodenvaihteen jälkeen Suomen nuorisomaajoukkueet ovat matkustaneet Tallinnaan ottamaan mittaa Latviasta, Virosta ja Ruotsista. Usein juuri nämä turnauksen antavat osviittaa Sudenpentujen maajoukkuekesän tähtipelaajista.
– Omasta mielestäni pelasin aika tasaisesti koko turnauksen, Blomgren kommentoi.
Jokainen ikäluokka on erilainen ja tämän vuoden MU18-maajoukkue erottautui ennen kaikkea puolustuksellaan. Paimentamassa vastustajien kärkinimiä nähtiin useimmiten 193-senttinen Blomgren, jonka rakkikoiramainen asenne, vikkelät jalat ja pitkät kädet tekevät hänestä jokaisen pallonkäsittelijän painajaisen.
– Pallollisen puolustus, ja puolustus ylipäätänsä, on oma vahvuus. Hyökkäyspäässä sitten pystyn tarvittaessa voittamaan oman pelaajan, jonka jälkeen pystyn tekemään joko oman korin tai löytämään vapaan pelaajan.
Puolustuksen lisäksi monipuolisuus on juniorisarjoissa tripla-tuplia liukuhihnalta tehtailleen Blomgrenin valttikortti: Balticissa syntyivät 10,0 pisteen, 5,0 levypallon, 5,0 syötön ja 2,3 riiston ottelukohtaiset keskiarvot.
Myös joukkueella kulki lyhyestä valmistautumisesta huolimatta oivasti. Ensimmäisessä ottelussa Latvia kaatui niukasti 66-65, jonka jälkeen Viro ja Ruotsi kaatuivat selkeästi. Erityisesti tilastoista hyppäsivät silmille vastustajien alhaiset pistelukemat: Latvia 65, Viro 59 ja Ruotsi 39.
– Nämä oli meidän ensimmäiset yhteiset pelit vasta. Opimme vasta pelaamaan toistemme kanssa ja tuntemaan kentällä, että missä kukin on hyvä. Puolustus oli helppoa löytää. Kaikki ymmärsi, että miten puolustustaktiikka menee ja toteutettiin sitä aika hyvin läpi turnauksen.
Lapuan kautta Märskyyn
Lapuan Korikobrien kasvatti Blomgren ajautui koripallon pariin toisen lajin kautta. Vaikka perheestä ei löytynyt merkittävää koripallotaustaa, niin kaveripiiri vei Korikobrien harjoituksiin.
– Siinä kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaana pelasin futista ja huomasin, että olen paljon pidempi kuin muut. Muutama kaveri harrasti korista, niin ajattelin mennä mukaan ja kokeilla, Blomgren taustoittaa.
Pohjanmaalla on tehty jo pitkään laadukasta nuoren pelaajien kasvatustyötä ja Blomgren on päässyt nauttimaan sekä Lapualla että Kauhajoella muun muassa Timo Hakamaan ja Jussi Turjan opeista. Yhtenä palkintona pitkäjänteisestä työstä vuonna 2017 Blomgren valittiin Jordan Brand Classic -leirille, jonne kutsutaan 40 eurooppalaista huippulupausta.
Kasvattajaseurassaan Blomgren eteni päätyyn saakka. Debyyttinsä Korisliigassa Blomgren teki jo 2015/16, mutta viime kaudella, lukion ensimmäisen vuoden opiskelijana, Blomgren pelasi jo rotaatiominuutteja 12 per ottelu Kobrien vitjassa.
– Sain pelata ikään nähden suhteellisen paljon. Siitä sai hyvää kokemusta ja huomasi, että aikuisten tasolla pelitempo ja -kovuus eroaa todella paljon junnupeleistä. Virheisiin ei ole varaa.
Toiselle lukiovuodelle Blomgren vaihtoi Pohjanmaan lakeudet pääkaupunkiseudun vilinään, kun hän siirtyi Mäkelänrinteen urheilulukioon ja pelaamaan Divari A:ta HBA-Märskyyn, jossa hän on tehnyt keskimäärin 8,2 pistettä, 4,4 levypalloa, 2,6 syöttöä ja 2,3 riistoa ottelua kohden.
– Siinä vähän mietittiin vanhempien ja Märskyn valmentajien kanssa, että tulenko jo ensimmäiseksi vuodeksi. Päädyttiin lopulta siihen, että saan Lapualla lukion käyntiin ja saan pelata Kobrissa vielä yhden kauden Korisliigaa miesten kanssa.
– Märskyssä olen saanut yhdistettyä koulun ja urheilun aika hyvin yhteen. Treenit poikkeavat aika paljon Korisliigasta, kun ei tarvitse keskittyä niin paljon vastustajan taktiikoihin. Saa enemmän henkilökohtaista harjoitusta, nuori päättää.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Näin voit hankkia liput MM-kisoihin
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”