Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta
Suomen nuorisomaajoukkueista 18- ja 16-vuotiaat tytöt jatkavat tappiottomina Pohjoismaiden mestaruuskisojen toiseksi viimeisenä päivänä.
Sudenpentujen kokonaissaldo Viroa vastaan oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa tappiottomana, kun nappisuoritusta lähennellyllä esityksellä Viro kaatui lukemin 57-96 (31-39).
Koko parketin pistehai oli Bejedi (26/7/3 syöttöä), joka oli nopsajalkaisena kuin saippuaa virolaispuolustajille. Bejedi ansaitsi peräti 14 vapaaheittoa, kun Viro joutui rikkomaan häntä yksitoista kertaa.
Isosiskojen tapaan myös Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi puhtaalla pelillä, kun Sudenpennut pilkkoivat Viron paikkapuolustuksen palasiksi kuudellatoista kolmosella. Vielä Baltic Sea Cupissa samalle joukkueelle hävinnyt Suomi murskasi tällä kertaa virolaiset 56-100 (26-49).
Suomen torahampaat olivat jälleen taitava takapelaajakolmikko Alexandra Ailus (10/1/4 syöttöä/3 riistoa), Kati Ollilainen (25/4/7 syöttöä) ja Janette Aarnio (19/5/7 syöttöä/5 riistoa).
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi turnauksen ensimmäisen tappionsa, kun vauhdikas ja aggressiivisesti puolustanut Viro näytti kaapin paikan loppunumeroin 101-71 (43-38).
Illan viimeisessä ottelussa todistettiin hyvätasoista 16-vuotiaiden poikien maajoukkuekoripalloa, jossa Viro repäisi kaksinumeroisen kaulan toisella neljänneksellä. Sudenpentujen loppukiri alkoi päätösneljänneksellä kahden peräkkäisen kolmosen siivittämällä 8-0-juoksulla viiden pisteen päähän 63-58.
Suomi ylsi vielä kertaalleen viiden pisteen päähän 67-62, mutta Viro haki pari ratkaisevaa hyökkäyslevypalloa ja onnistui pitämään eron mieleisenään. Virolaiset pääsivät tuulettamaan 78-67 (41-26) -voittoa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot