Sudenpennuilla jälleen hieno päivä
Kuva: Juha Tamminen
Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat torstaina jälleen puhtaan päivän Kisakallion Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Norjan neljästi.
18-vuotiaissa pojissa Norja ei antanut mitään ilmaiseksi, kun molemmat joukkueet pistivät kovaa kovaa vasten. Suomella oli pituusylivoima, joka näkyi levypallojen ylivoimaisena voittamisena 29-55, mutta tästä huolimatta norjalaiset roikkuivat kymmenen pisteen iskuetäisyydellä.
Päätösneljänneksen loppupuolella Norja rynni vielä kahdeksaan pisteeseen, mutta Ville Tahvanaisen tippaus, Andre Gustavsonin ajo ja Tahvanaisen lopputuloksen 64-79 (28-38) viimeistellyt tyly kolmonen varmistivat voiton Sudenpennuille.
– Vastassa oli hieno norjalainen joukkue. Vaikka heillä ei ollut hirveästi pituutta, niin he olivat sitkeitä ja rankaisivat meitä heti, kun emme olleet täysin pelin päällä. Sitä kautta tämä oli meille vaikea matsi. Emme saaneet missään vaiheessa flow’ta päälle, mutta ikään kuin haimme työvoiton, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi Koripalloliiton sivuilla.
– Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli kahdeksasta yhdeksään stoppia putkeen ja hetkiä, jolloin meidän sisäpelaajat pelasivat ylivoimaista koripallo korin alla. Meillä oli myös 31 hyökkäyslevypalloa, joka kertoo taistelemisesta ja uhrautumisesta joukkueen eteen.
Suomelta peräti kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pistelukemille: Tuukka Jaakkola (12/7), Aapeli Syrjämäki (11/5/3 syöttöä), Mikael Jantunen (10/9/3 riistoa), Gustavson (10/4), Miika Heinonen (10/5/4 syöttöä) ja ratkaisuhetkillä jälleen kylmäpäisenä pysynyt Tahvanainen (18/5).
– Ville on hauska joukkueen juniori, joka tiukassa paikassa pistää palloa koriin. Hieno piirre nuoressa urheilijassa, Lohikoski hymyilee.
18-vuotiaissa tytöissä Suomi voitti Norjan 92-43, 16-vuotiaissa pojissa 96-52 ja 16-vuotiaissa tytöissä 78-25.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa