Severi Kaukiainen lähellä mestaruutta Virossa
Severi Kaukiainen on lähellä Viron mestaruutta, kun Kalev/Cramo on voiton päässä mestaruudesta. Perttu Blomgrenin Domzale on tiukan paikan edessä Slovenian finaalissa ja Ranskassa sekä Italiassa käydään kovaa taistelua finaalipaikoista.
Kalev/Cramo on lähellä Viron mestaruutta, kun Tartu Ülikool kaatui toistamiseen Kalev/Cramon voittaessa 82-61 (35-26). Kaukiainen kantoi kortensa kekoon viidellä pisteellä, seitsemällä levypallolla ja neljällä syötöllä.
Kalev/Cramo johtaa finaalisarjaa 2-0 ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Slovenian liigassa Perttu Blomgrenin kausi on katkolla finaaleissa, kun Olimpija Ljubljana on karannut finaalisarjassa 2-0 johtoon. Domzale taisteli ensimmäisessä finaalissa kotikentällään, mutta taipui lopulta 94-87 (48-48) Blomgrenin tilastoidessa neljä pistettä, kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja riiston.
Toisessa finaalissa ero säilyi samana Olimpijan vetäessä jälleen pidemmän korren voitettuaan 80-73 (47-38). Blomgren sai tällä kertaa rivilleen yhdeksän pistettä, kaksi levypalloa, viisi syöttöä, riiston ja torjunnan.
Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Ranskassa välierät ovat alkaneet tasaisissa merkeissä, kun ASVEL tasoitti otteluvoitot Paris Basketballin kanssa hakemalla Pariisista niukan 89-85 (44-37)-voiton. Mikael Jantunen kasasi neljä pistettä, kuusi levypalloa, syötön ja kaksi riistoa.
Välieräpari on nyt lukemissa 1-1 ja finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Italian liigassa Lassi Tuovin apuvalmentama Bologna on aloittanut välierät Reyer Veneziaa vastaan kahdella tasaisella kohtaamisella, jotka ovat molemmat kääntyneet Bolognan hyväksi.
Ensimmäisessä välierässä Bologna menetti selvän ensimmäisen puoliajan johdon ja ottelu meni lopulta jatkoajalle. Siinä Bologna teki Veneziasta selvää jälkeä korjaten avauspelin nimiinsä 103-89 (52-37, 86-86).
Toinen ottelu oli niin ikään kaksijakoinen Bolognan hallitessa avausjaksoa ja Venetsian toista. Venetsia oli jo loppuhetkillä voitossa kiinni, mutta Bologna sai käännettyä pelin nimiinsä viime sekuntien vapaaheittojen turvin ja kuittasi itselleen 79-78 (47-30)-voiton. Seuraavaksi ottelupari siirtyy Venetsiaan.
Espanjassa Teneriffan kausi päättyi, kun se hävisi puolivälierissä toistamiseen Barcelonalle. Teneriffa pisti kotikentällään tiukasti kampoihin, mutta joutui lopulta taipumaan 92-97 (46-44) ja hävisi otteluparin 0-2. Sasu Salin oli Teneriffan kovinta kärkeä upottamalla 16 minuutissa 18 pistettä. Tilastot karttuivat myös levypallolla ja syötöllä.
Salin tilastoi kauden aikana Espanjan liigassa keskiarvoikseen 4,0 pistettä ja 1,2 levypalloa. Mestarien liigan keskiarvoiksi tulivat 6,9 pistettä, 1,5 levypalloa ja 1,1 syöttöä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen teki paluun tositoimiin – Utah Jazz hävisi
- Koripallon EM-kotikisat toivat Tampereelle 55 miljoonaa euroa
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Lauri Markkanen loisti – Utah haki niukan vierasvoiton Memphisissä