Sasu Salin ei avausmatsissa paineita tuntenut: ”Se on ehkä median tuomaa”
Kuva: Juha Tamminen
Yksi torstain Ranska-voiton tärkeimmistä pelaajista oli Sasu Salin, joka heitti ottelussa 14/4. Salin jakoi voiton jälkeen vuolaasti tunnustusta joukkuekavereilleen.
-Matsi oli aika tasaista koko ajan, mutta sitten me kirittiin siinä lopussa. Aika kovia yksilösuorituksia tuli Laurilta (Markkanen) ja muutamalta muulta. Jammu (Wilson) oli hemmetin kova ja itsekin jonkun kolmosen siinä vedin. Usko siihen, että voidaan voittaa, auttoi meitä.
Salin innostui myös muistelemaan vuoden 2014 koripallon MM-kisoja Espanjan Bilbaossa, jossa niin ikään Susijengin taustalla oli vahva yleisön tuki.
-Silloin Bilbaossa oli 10 000 ja oli huikea tunnelma, vaikka hävittiin 55 pinnalla. On se kiva voittaa 12 000 suomalaisen edessä. Kertoo aika paljon, miten suomalaiset meistä välittää. Me välitetään niistä.
Ennen turnauksen alkua Suomen joukkueen peliin on kohdistunut heikkojen harjoitusotteluiden myötä epäilyjä ja kritiikkiä. Salin kiistää kuitenkaan tunteneensa painetta.
-Mun mielestäni ei paineita ollut. Se on ehkä median tuomaa, kun on vähän heikommin pelattu harjoituspelejä. Mutta me uskottiin itseemme. Se auttoi aika paljon.
Lauantain Slovenia-ottelusta Salin odottaa temmoltaan nopeampaa.
-On erilainen jengi. Pelaavat paljon nopeampaa ja siellä on paljon yksilötaitoa. Isot pelaajat on vähän liikkuvampia vielä kuin Ranskalla. Tulee tiukkaa vääntöä kyllä. Onneksi on välipäivä perjantaina ja saadaan vähän levättyä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen teki paluun tositoimiin – Utah Jazz hävisi
- Koripallon EM-kotikisat toivat Tampereelle 55 miljoonaa euroa
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Lauri Markkanen loisti – Utah haki niukan vierasvoiton Memphisissä