Ruotsi kaksi kertaa 20-vuotiaiden haasteena
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kerääntyi kasaan ensimmäisen kerran viime viikolla Kisakallion Susi Training Centeriin ja jatkoi harjoittelemista maanantaina Vantaalla. Joukkue valmistautuu B-divisioonan EM-kisoihin, jotka alkavat Bulgariassa 13. heinäkuuta.
– Ensimmäinen vaikutelma on se, että ikäluokassa on oikeasti kilpailua pelipaikoista kisakoneeseen. Toinen asia on se, että me olemme aika kookas joukkue. Periaatteessa meillä on neljä 210-senttistä ja parimetrisiä yleispelaajia kuusi, päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Olemme harjoitelleen ja muistelleet asioita, joita nämä pelaajat ovat oppineet jo All Star -leirityksestä lähtien: pallon painetta ja hyvää siirtymäpeliä molempiin päihin. Siihen on miksattu vähän palloskriinipuolustusta ja muutamaa yksinkertaista hyökkäystä. Eli ihan alkutekijöissä vielä ollaan.
Ruotsi taas valmistautuu A-divisioonan EM-kisoihin ja saapuu Suomeen kokoonpanolla, jota tähdittävät mm. Illinois Staten Elijah Clarance sekä Coastal Carolinaan sitoutunut Ebrima Dibba.
– Katsomme näissä peleissä, että millä tasolla tempopelaaminen on, mutta vielä enemmän tarkkailemme yksittäisiä pelaajia. Nämä Ruotsi-pelit antavat osviittaa, että millä porukalla lähdemme Kroatiaan kovaan turnaukseen.
Kuun vaihteessa 30.6.-2.7. Suomen 20-vuotiaat miehet matkustavat Dubrovnikiin kohtaamaan Kroatian, Slovenian ja Saksan.
20-vuotiaat miehet saavat tänään tiistaina 19.6. Tikkurilan urheilutalossa, Vantaalla vastaansa Ruotsin kello 18.30. Huomenna keskiviikkona 20.6. samat joukkueet mittelevät Töölön Kisahallissa, Helsingissä kello 18.30.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot