Runsas määrä kannattajia saapui Hämeenlinnan Pirkka Street Basketiin
Kuva: Juha Tamminen
Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn kiertueella järjestetään yhteensä 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
K-Citymarket Tiiriön parkkipaikka Hämeenlinnassa täyttyi perjantaina polkupyöristä ja innokkaista katukorispelaajista. Pirkka Street Basket -katukoristurnaukseen saapui kouluilta kaikkiaan 450 alakoululaista.
Paikallinen koripalloseura Punaportin Blues oli yhdessä paikallisen yhdistyksen Lasten liikunnan tuki ry:n kanssa koonnut paikalle talkooporukan, jonka käsissä kahdeksan katukoriskoria nousivat pystyyn vauhdikkaasti. Yhteensä kentillä pelattiin päivän aikana lähes 100 peliä.
Kentänlaidoilta kuului koko päivän äänekkäitä kannustushuutoja ja monet kannustajat olivat tehneet Pirkka Street Basket -tapahtumaa varten värikkäitä kannustuskylttejä. Runskin koulun Kultanuolet niminen joukkue oli pukenut päälleen myös tiimiasut ja laittaneet samalla tavalla hiukset kultaisilla nauhoilla saparoille.
– Hyvä kultanuolet, jatkakaa täysillä! Ei haittaa, vaikka ette sais koreja, kannustivat Runskin koulun 5.luokkalaiset luokkansa joukkuetta.
Korejakin kultanuolet saivat aikaiseksi ja niistä jokaista tuuletettiin täysillä. Lopulta ottelusta taisi tulla tytöille tappio, mutta se ei kuitenkaan haitannut, vaan hyvällä joukkuehengellä lähdettiin hakemaan energiaa pelieväistä ennen seuraavia pelejä.
– Joo, me ollaan treenattu paljon koululla, totesivat tytöt yhteenääneen kysyttäessä heidän valmistautumisesta.
Punaportin Blues on hämeenlinnalainen seura, jossa oli viime kauden päätteeksi 170 aktiivista jäsentä. Seuran joukkueet pelaavat aikuisissa eteläisen alueen sarjoja Pub lyhenteellä. Juniorijoukkueet taas osallistuvat läntisen alueen sarjoihin lyhentäällä Blues.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengi tositoimissa! Näin näet Belgia-Suomi-ottelun ilmaiseksi
- Belgia haastavasta tilanteesta Susijengiä vastaan
- Koripallon MM-karsinnat 2026: Susijengin pelit, tulokset, tv
- Lähde: Lauri Markkanen magneettikuvauksiin
- Awak Kuierin Galatasaray kiinni Euroliigan välieräpaikassa
- Vähävaraisten lasten koripalloharrastusta on tuettu jo yli 400 000 eurolla
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzlies kaatoi Lauri Markkasen Utah Jazzin
- Belgia valmiina Susijengin kohtaamiseen
- Susijengin pelaajat iskussa MM-karsintojen alla
- Susiladiesin pelaajat hyvässä iskussa maailmalla