Petteri Koposelle Euroliiga oli pettymys
Kuva: Juha Tamminen
Barcelonan Euroliigan taival päättyi pettymykseen, kun katalonialaisjoukkueen sijoitus oli lopulta 13.
Barcelona lähti kauteen uusiutuneella joukkueella. Homma ei lähtenyt käyntiin ja valmentaja sai vaihtua kesken kauden. Sekään ei auttanut ja tuloksena oli odotuksiin nähden todella surkea Euroliiga-kausi.
– Tavoitteena oli päästä pudotuspeleihin ja sieltä sitten taistelemaan Final four -turnaukseen, joten Euroliiga oli meille pettymys. Paransimme loppua kohden, mutta olimme jo niin huonoissa asemissa, ettei meillä ollut mahdollisuuksia kahdeksan joukkoon, Petteri Koponen manailee Koripalloliiton verkkosivuilla.
Barcelonan voitti 30 Euroliigan ottelustaan vain 11, mutta sen korisuhde oli 52 pistettä plussalla. Vertailun vuoksi, runkosarjan kolmosen Olympiakosin korisuhde oli ainoastaan 18 pistettä positiivisella puolella ja viimeisenä pudotuspeleihin selvinneen Himkin 14 miinuksella.
– Olimme häntäpäässä, mutta siitä huolimatta korisuhteemme oli selvästi plussan puolella. Se kertoo osaltaan tämän sarjan tasaisuudesta. Pystyimme ottamaan kovia voittoja, mutta samanaikaisesti pystyimme häviämään kelle tahansa. Peli ailahteli liikaa, Koponen analysoi.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot